lauantai 24. marraskuuta 2012

Kaipaan ja tahdon

Mitä kauemmin tapaamisestamme on,
sitä enemmän sinua kaipaan ja tahdon.
Usein joudun käpertymään kasaan,
koska pieneen sydämeeni sattuu vaan.
Sattuu kaikki tämä välimatka,
sattuu kaikki tuhlattu aika.
Kumpa olisit jo luonani,
ja olisit minun rakkaimpani.

Sydän sydämelläs

Katseellani mä seuraan sua,
tahdo en muuta kuin sut tuntea.
Olla sun kanssasi joka hetki,
rakastaa sua elämäni jokainen sekunti.
Anna mun olla lähelläs,
käsi kädessäs, sydän sydämelläs.

Vietätkö sinäkin

Tahtoisin tietää, mitä ajattelet minusta,
voisiko meistä tulla jotain ikuista?
Merkitsevätkö sanani sinulle mitään,
vai joudunko taas pettymään ja sydämeni särkemään?
Tuijotatko öisin kattoa minua ajtellen,
vietätkö sinäkin öitäsi valvoen ja unelmoiden?

tiistai 20. marraskuuta 2012

Pyydä

Pyydä todistamaan, minä todistan.
Pyydä rakastamaan, minä rakastan.
Pyydä halaamaan, pidän kiinni tiukemmin.
Pyydä unelmoimaan, jaan ne kanssasi.
Pyydä olemaan kanssasi, en päästä koskaan irti.
Pyydä tekemään unelmista totta, olen kanssasi.
Pyydä olemaan hiljaa ja kuuntelemaan, en sano mitään.
Kerro, että on normaalia kävellä seinään.

Ehkä tajusit

Tiedät, miten hymyilen,
ehkä tajusit, olen rakastunut.
Mielessäni pyörivät sanasi,
ja sinun silmäniskusi.
Unelmissani olet todellisempi,
tänään olet vielä kaukana.
Mutta ehkä huomenna,
olet hiukan enemmän lähellä.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Jos edes tunnet niin

Kumpa vain sanoisit ne sanat,
kertoisit ja uskaltaisit.
Jos edes tunnet niin,
hukuttaisit mut suudelmiin.
Ottaisitko mut syliin,
auttaisit uskomaan unelmiin kauneimpiin.
En tarvitse, mutta kaipaan,
kaipaukseni takia itken ja odotan.

En osaa

Vaikka mitä luvattaisiin,
kaikin tavoin todistettaisiin.
En silti osaa uskoa,
en osaa luottaa.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä,
minne kääntyä, minne mennä.
Tahdon, että ohjaat,
pidät sylissäs ja rakastat.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Hengittää

Tahdon olla vapaa ja lentää,
tahdon raikasta ilmaa hengittää.
Tahdon kivun jättää taakseni,
ja tietää, että joku teki niin minun vuokseni.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Niin kaipaan

En tiedä, oletko lukenut mitään,
tiedätkö sinä minusta mitään?
Sinun vuoksesi rukoilen,
sinun takiasi elän unelmoiden.
Sinua niin kaipaan,
enemmän kuin kuvitella osaatkaan.

Toiveisiin suurempiin

Sinun kanssasi olen oma itseni,
sinun luonasi riisun suojakuoreni.
Sinä saat minut elämään,
sinun takiasi alan unelmoimaan.
Ennen en uskonut unelmiin,
nyt uskon toiveisiin suurempiin.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Valovuodet

Valovuosien päässä, vain yhden askeleen takana,
on uusi maailma, on täydellinen muutos.
Johdatuksen aikana, suurien sanojen takana,
pienien sanojen takia, suurien toiveiden voimasta.
Mikään ei ole entisellään, kaikki pysyy paikallaan,
vaikka joskus tahtoisit luovuttaa, pidä kiinni lujempaa.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

En luovuta

Joskus pelkään rakastua,
tajuta, et kaikki ei oo satua.
Pelkään antaa ohjat muiden käsiin,
pelkään, et kyyneleet vuotaa tyhjiin.
Mut vaikka joskus pelkään,
tahdon sanoo, et en luovuta sittenkään.

Vain sua

Minä rakastan
minä tarvitsen, kaipaan
vain sua, Jumala

Apua

Etsin sua katseellani,
etsin mun unelmaani.
Missä totuus vaihtuu valheeseen?
Mistä saa rakkautta yksinäiseen?
Joskus langat sotkeutuu,
kaikki turvallinen muuttuu.
Joskus ei vaan tiedä, mitä sanoa,
kun toinen anoo armoa ja pyytää apua.

Minne mennä

Nyt tai ei koskaan
ota kii kädestäni
kuiskaa korvaani:
ilman meitä en elä
ilman sua en tiedä, minne mennä.

Ota käyttöösi

Vaikka miten kävisi,
kaikki väärinpäin menisi.
Tiedän, että sinun suunnitelmasi,
ovat oikeammat kuin unelmani.
Ota mut sun käyttöösi,
ole aina mun rakkaani.

Anna mun tuntea

Sinun kanssasi, vain sinun.
Tunnen itseni ehjäksi.
Jo kauan olen sulkenut,
kaiken pois mielestäni.
Olen yrittänyt pärjätä,
turruttaa kaiken.
Poistaa kaiken tuskan,
pärjätä ilman tunteita.
Onneksi minä ymmärsin.
Anna mun tuntea jälleen.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Karkoitettu

Kävelin katua eteenpäin hiukan hämilläni, mutta silti päättäväisesti. Olin päättänyt, että tänään sopisimme Anastacian kanssa. me puhuisimme ja selvittäisimme asiat. En jaksanut enää tuota Anastacian piilottelua ja mykkäkoulua.
Me olimme olleet picknikillä. Olimme nauttineet toistemme seurasta ja siitä, että vihdoin olimme löytäneet toisemme uudelleen. Hän tyrkytti nenäni eteen leivosta ja minä nuolaisin sen päältä kermavaahtoa. Kaikki oli hyvin. Aurinko paistoi vähän viistosti omenapuun takaa kukkulalle, jolle olimme levittäneet viltin, jonka päällä istuimme eväskoreinemme. Aurinko hyväili Anastacian kauniita kasvoja loihtien niille pieniä säteitä, jotka saivat hänen silmiensä hehkun korostumaan.
Yhtäkkiä tunnelma vain muuttui, Anastacia muuttui sulkeutuneeksi ja kun meidän olisi ollut aika kiivetä puuhun, kuten suunnittelimme, hän lähti pois juosten, sanaakaan sanomatta. Jäin katsomaan hämilläni hänen jälkeensä ja ajattelin, että hän pian palaisi takaisin, niinkuin ennenkin.
Mutta hän ei palannut. Sen jälkeen yritin soittaa hänelle, kävin hänen ovensa takana, mutta hän ei ollut siellä. Kävin jopa Mirandan luona kyselemässä, tiesikö hän jotain Anastaciasta. Miranda sanoi, että Anastacia ei tahtonut nähdä minua, ja että minun olisi parempi olla tulematta takaisin.
Mutta en minä voinut noin vain antaa olla. Ja sen takia kävelin nyt kohti Mirandan taloa ja päätin, että nyt me puhuisimme ja selvittäisimme kaiken.

Istuin tietokoneen ääressä Mirandan perheen saunamökissä, jonka Mirandan äiti oli ystävällisesti antanut käyttööni, kun sydämeni lyönnit alkavat koventua. Ardian. Hän käveli hämillisenä kohti saunamökkiä vilkuillen ympärilleen. Minut valtasi sääli, kun katsoin hänen surullisia silmiään. Tahdoin takertua hänen syliinsä ja katsoa häntä syvälle silmiin ja tuntea, että kaikki on hyvin.
Nousin äkkiä ylös tuolistani ja menin takaovelle. Ardian koputti oveen ja puhui kovalla äänellä:
"Anastacia.. Anastacia! Tiedän, että olet siellä. Tule nyt! Tahdon puhua kanssasi!"
Hiivin hiljaa varastorakennuksen takaa Mirandan talolle ja astuin sisään. Hiivin portaat ylös talon vierashuoneeseen ja piilouduin sängyn alle. Tiesin, että olin erittäin lapsellinen, mutta en voinut muuta. Lupasin itselleni, että huomenna menisin puhumaan Ardianin kanssa. Mutta tänään en menisi. En ollut vielä valmis.
Portaista kuuluu askelia. Toivottavasti kukaan ei löydä minua, rukoilen mielessäni ja yritän ähkiä itseni mahdollisimman hiljaa sen typerän sängyn alle.
"Mitä hit...?" Kuulen Mirandan hymähtävän. "Anastacia, mitä ihmettä sinä teet sängyn alla!?"
"SHH!" suhisen Mirandalle. "Ole hiljaa, Ardian on tuolla ja tahtoo puhua kanssani. Älä sano kenellekään, että olen täällä."
Miranda katsoo minua kuin tärähtynyttä, mutta jättää minut silti yksin ja sulkee oven perässään.
"Anastacia! Istuin näillä portailla vaikka koko päivän, ja odotan sinua!" Ardian huutaa.
Voi hyvänen aika. Manaan mielessäni. Mitä ihmettä minä tekisin? Katsoin ikkunasta ulos. Ikkunan alla oli palotikkaat ja niiltä ei näkynyt kuistille. Jos hyvin kävisi, voisin kiivetä tikkaita alas ja mennä omaan kotiini.
Avasin ikkunan varovasti peläten, että se natisisi, mutta se ei tehnyt niin. Huokaisin helpotuksesta ja laskin jalkani ensimmäiselle askelmalle. Ja sitten toiselle. Kun lopulta pääsin alas, kuljin kyyryssä hiippaillen tielle, sukkasillani, ja lähdin kohti kotia.
Naureskelin mielessäni itselleni, kuinka typerä olin, mutta en välittänyt. Huomenna kaikki olisi taas hyvin.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Olen odottanut sinua

Sadepisarat putoilevat hiuksilleni ja niitä pitkin ne valuvat kasvoilleni sotkien meikkini tuhriintuneeksi sotkuksi. Kävelen eteenpäin, katse maassa. En oikeastaan edes tiedä, minne olen menossa. Tiedän vain sen, että en voi katsoa taakseni, koska muuten palaisin.
Palaisin siihen kaikkeen, joka teki minut onnellisemmaksi kuin koskaan. Mutta myös särkyneemmäksi kuin koskaan. Kukaan ei ollut yhtä ihana, kukaan ei ollut yhtä kamala.
Vihdoin minä pääsin irti ja tämäkin oli viikkojen taistelun tulos, että uskalsin tehdä näin. Tiedän, että hän seisoo samalla paikalla, eikä liikahda, koska tietää että jos katson taakseni, palaan takaisin. Olen tehnyt näin ennenkin.
Mutta tällä kertaa minä en käänny. Olen päättänyt sen. Minun on aika olla onnellinen. En tiedä miten, en tiedä kenen kanssa. Mutta sen tiedän, että ei enää hänen kanssaan. Vaikka meillä oli ihanaa, hän myös rikkoi minut. Uudelleen ja uudelleen.
Kyyneleet alkavat vieriä poskilleni, kun mietin, tulenkohan olemaan loppuelämäni yksin. Hän sanoi, että kukaan muu ei koskaan rakastaisi minua. Ehkä se on totta. Ehkä minä en ole kenekään rakkauden arvoinen. Ei kukaan huoli minua, minua ei tarvita mihinkään.
Tuuli pyyhkäisee ohitseni, saaden ihoni kananlihalle ja mieleni tekisi melkein kääntyä takaisin, hänen lämpimään, kuristavaan syleilyynsä. Pysähdyn. Aion jo kääntää katseeni, mutta sitten muistan, ja nostan oikean jalkani ylös ja astun pienen askeleen eteenpäin. Sitten astun toisen. Ja kolmannen. Nopeutan askeliani ja alan juosta. Juoksen, kunnes saavun pienen kahvilan eteen. Epäröin.
Astun sisään ja silmäilen ympärilleni. Vain muutama ihminen ja monia vapaita pöytiä. Hyvä.
Ostan itselleni teen ja istahdan nurkkapöytään, josta näen pihalle. Tarkkailen ihmisiä, kuinka he kulkevat ohitseni huomaamatta minua. Kaikkien askeleet ovat kiireiset. Jotkut ovat suojanneet itsensä sateenvarjolla, tai sadetakilla. Jotkut nostavat kauluksen pystyyn ja nopeuttavat askeliaan. Kukaan ei näytä pitävän sateesta. Ne, jotka eivät suojaa päätään, eivät ainakaan nauti sateesta. He kulkevat pää kyyryssä eteenpäin kuin peläten, että vesi piiskaisi heitä. Kaikkien poskilla ja kasvoilla valuu vesinoroja, sataa niin kovaa. Joidenkin hiukset ovat liimautuneet päätä ja kasvoja myöten. Kaikki näyttävät niin elottomilta, että minä melkein alan itkeä.
Muistan, kuinka isäni sanoi, että ne, jotka kulkevat pää pystyssä sateessa, ovat vahvoja, eivätkä he pelkää. Siitä hetkestä lähtien, olen aina tarkkaillut ihmisiä sateessa ja katsellut, että uhmaako kukaan sadetta, onko kukaan tarpeeksi rohkea aina nostamaan päänsä pystyyn.
Katseeni pystähtyy sinuun. Sinä olet tien toisella puolella, katselet kahvilaan. Vilkuilet ympärillesi ja ylität kadun. Pysähdyn katsomaan sinua tarkemmin. Sinä kävelet pää pystyssä. Vesi piiskaa kasvojasi, mutta sinä et pelkää sadetta. Sydämeni alkaa jyskyttää. Sinä olet komea, sinä kävelet pää pystyssä sateessa, ja sinä olet tulossa tänne.
Oven kello kilahtaa, sinä astut sisään. Luot katseesi minuun ja hymyilet vesipisaroiden tipahdellessa alas hiuksiltasi, silmäripsiltäsi ja kasvoiltasi. Ostat kahvin, käännyt tiskiltä pois, kävelet kohti minua.
Tulet luokseni. Avaat suusi, mutta minä ehdin ensin:
"Olen odottanut sinua."