Isosisko

Sinullekin tahtoisin
osoittaa samaa rakkautta
samanlaista kiintymystä
kuin rakkailleni.
Tahdon oppia rakastamaan,
syliin sulkemaan.
Heikompia auttamaan,
ja teitäkin rakastamaan.

Kunhan sinä olet siinä

Kun minua pelotti yöllä
minä käperryin sinun viereesi.
Vedin kätesi tiukemmin ympärilleni
ja rutistin sinut vasten itseäni.
Kun olit lähelläni, kiinni kyljessäni
minä olin turvassa.
Tunsin, ettei mikään voi satuttaa minua
kunhan sinä olet siinä.

Sinä et pysynyt siinä
ja jäljelle jäivät
vain ne tähdet muistuttamaan
kuinka onnellinen
olin sinun sylissäsi.

Tuhansiin tähtiin

Päästin irti uskoen unelmiin,
uskoen toiveisiin suurempiin.
Ymmärtäen kivun merkityksen,
unohtaen ajan kulumisen.
Toivoen unohduksen tulevan,
ja kivun turruttavan.
Kunnes havahduin mietteisiin;
kadotin kuun tuhansiin tähtiin.

Paljastuu

Haluan uskoa siihen,
että väärät valinnat,
vievät meidän oikeisiin paikkoihin,
koska muuten,
minun sydämeni on tyhjä,
ja kyyneleeni,
vuotavat turhaan.
Putoillen asfalttiin,
joka lumen alta paljastuu.

Sinä et lähde

Vaikka sinä, tai kukaan muukaan,
ei sitä ulospäin nää.
Ikävä mun sisintä silti painaa,
ja toivon, et kaikki ois ennallaan.
Ikävöin sun sormias,
jotka etsiytyivät sormieni väliin.
Ikävöin sun hellää katsettas,
kun nukuimme vierekkäin.
Kaipaan sormiasi selälläni,
kun ne piirtelivät siihen avaruuksia.

Muistelen niitä hetkiä,
kun tosissani uskoin,
että sinä et lähde minnekään.

Metsän lapsen tie

Juokset eteenpäin,
mekkosi hulmuaa takanasi,
paljaat jalkasit tallaavat ruohoa,
niityn kukat kutittavat pohkeitasi.

Vapauden voi lukea kasvoiltasi,
"metsän lapsen tie kulkee minne vain"
sanoin sinulle
sinä nyökkäsit näppäillessäsi kitaraasi.

Mutta en tiennyt,
että jokaista
ei ole luotu paljasjaloin niityllä juoksemaan,
metsän lapsena elämään.

Siipeni

Sinä katsoit minuun,
kysyit olenko koskaan lentänyt.
Katsoin sinua hämmästyneenä,
ja kerroin, ettei minulla ole siipiä.

Sinä näytit minulle siipeni,
sinä opetit minut käyttämään niitä,
sinä sait unelmani liitämään,
opetit minut lentämään.

Sanoit, että kun oppii lentämään,
alkaa unelmoimaan.
Ja kun unelmoi,
tuntee elävänsä.

Sinun ansiostasi minä löysin siipeni.

Valon

Silmäni ovat kiinni,
maailmassani on vain pimeyttä.
Avaan silmäni nähdäkseni muutakin,
mutta en näe mitään.

Koko maailmani on tyhjä,
pelkkää pimeyttä.
Ja vain siksi,
koska sinä veit valon mennessäsi.

Sata

Ihankuin mä olisin vasta äsken perustanu tän blogin.
Mut täähän on ollut jo yhdeksän kuukautta pystyssä.
Yhdeksän.
Niiden aikana oon julkaissut sata kirjoitusta.
Ja kirjottanu varmaan neljä kertaa enemmän tekstejä.
Tää motivoi mua kirjoittamaan.
Tän ansiosta mä kirjotan paljon enemmän.
Ja kirjottaminen tekee mut onnelliseksi.
Tää on täydellistä.

Silta

Vaikka kaikki on lämpimämpää,
kaikki ei ole kuin ennen.
Vaikka me kirjoitamme sanoja,
me emme juttele.

Minä kaipaan sitä aikaa,
kun olimme erottamattomat.
Eikä meidän välillämme ollut kipinää,
oli vain ystävyys.

Se kipinä poltti kaiken,
hyvän pois meidän väliltämme.
Enkä minä löydä siltaa,
aikaan ennen kipinää.

Yön silmät

Kävelin hitain askelin huoneeseeni miettien sinun suudelmaasi. Se oli tuntunut paremmalta kuin olin koskaan osannut kuvitella. Olin haaveillut sinun kosketuksestasi usein, ja silloin, kun olin kunnolla uppoutunut haaveisiini, minä kuvittelin, kuinka sinä suutelisit minua. Haaveissani huulesi olivat pehmeät ja ne maistuivat suolaiselta.
     Kun meidän huulemme kohtasivat oikeasti, lävitseni kulki kuin tulinen aalto. Sinun rakkautesi kulki lävitseni. Se tuntui paremmalta kuin mikään. Koskaan. Huokaisten vaihdan yövaatteet ylleni ja avaan ikkunan. Tiedän, että sinä olet jossain ikkunani takana. Olet varjoissa nurkan takana, olet myskin tuoksuna ilmassa. Olet lintujen viimeisinä liverryksinä puissa ennen yön laskeutumista. Olet tuulen huminana kahisevien lehtien välissä. Olet auringon viimeisissä säteissä, jotka pyyhkivät maata, ennenkuin aurinko painuu mailleen.
     Kuiskaan ikkunasta pihalle, niin hiljaisella äänellä, että vain sinä voit sen kuulla. Kuiskaan odottavani sinua. Lämmin kevättuuli leyhyttää hiuksiani suhisten. Auringon viimeiset säteet lämmittävät poskeani. Ja lintujen viimeiset laulut kuulostavat sinulta. Sanon sinulle hyvää yötä ja käperryn peittoni alle. Jätän ikkunan auki tietäen, että minulle ei tule kylmä, koska sinä valvot untani.
     Kun olen unen rajamailla, kuulen selvästi pienen kiuskauksen, joka sanoo: "Me saamme kohdata unissa. Minä maksoin niistä."

     Makaan ruohokentällä nauttien lämmöstä ja ruohon pehmeydestä selkääni vasten. Minulla on silmät kiinni. Käteni ovat pääni alla tukemassa sitä. Minä odotan sinua. Tunnen kuinka auringon valo lisääntyy ja sitten kuulen sinun äänesi.
     "Hei."
     "Hei", henkäisen. Sinun äänesi on joka kerralla yhtä ihmeellinen. Ihankuin sitä ei oikeasti olisi olemassakaan ja samaan aikaan se on voimakkain ääni, mitä maa päällään kantaa. Sinun äänesi on tuulen humina, maan kuiskaukset, lehtien kahina, veden solina. Ne kaikki sekoittuvat sinun äänessäsi.
     "Halusin tulla tapaamaan sinua", supatat niin lähellä korvaani, että tunnen lämpimän hengityksesi. Hengitän syvään. Nautin sinun tuoksustasi, joka leijailee kaikkialla. Sinä olet kaikkialla. Sinä olet koko maailma.
     "Haluaisin kokeilla jotain. Siis jos se sopii sinulle", sanot epäröivästi. Olet niin lähellä, että tunnen jokaisen pienemmänkin henkäyksen poskellani.
     "Kokeile", hengähdän huumaantuneena sinun läheisyydestäsi. Yleensä et ole näin lähellä minua, koska pelkäät polttavasi minut.
     Tunnen lämpimän hengityksesi siirtyvän korvani juurelta poskeani kohti, jonka luota se siirtyy huulieni yläpuolelle. Minä makaan hiljaa paikoillani ja odotan, mitä sinä tekisit, koska tiesin, että yksikin äkkinäinen liike voisi olla väärä, ja sen jälkeen en saisi nähdä sinua koskaan. Sitten tunnen sinun lämpimät huulet omillani, mutta tällä kertaa ne eivät ainoastaan hipaise omiani, sinä suutelet minua, sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Ja mikä ihmeellisintä, tuli, jonka tunsin viime kerralla, ei satu. Viimeksi se poltti, nyt se on kuin jäistä tulta, se tuntuu, mutta tiedän, että se ei vahingoita minua. Olen niin ihmeissäni siitä, että unohdan pitää silmäni kiinni, ja avaan ne.
     Sinun ruskeat silmät katsovat minua takaisin. Odotan, koska palaisin tomuksi, mutta niin ei tapahdu. Olen niin hämmentynyt, että en enää vastaakaan suudelmaasi, vaan tuijotan sinua takaisin. Tuijotan sinun kasvojasi, joita en ole koskaan ennen nähnyt. Kyynel tipahtaa sinun poskeltasi minun poskelleni.
     "Miten...?", minä henkäisen, mutta sinä laitat sormen huulileni ja sanot:
     "Älä kysy, kun heräät, kaikki on kuin ennen."
     "Onko tämä siis unta?", kysyn niin hiljaisella äänellä, että en usko edes sinun kuulevan sitä.
     "On."
     Mietin tätä uutta tietoa hämmäentyneenä, ja ajattelen, että jos kerran tämä on pelkästään unta, voin tehdä kanssasi juuri kaikkea sitä, mistä olen aina haaveillut, ilman, että sinä satutat minua. Joten päätän, että nautin tästä unesta koko sydämestäni, ja teen kanssasi kaikkea sitä, mitä en oikeasti voi kanssasi tehdä.
     Työnnän sinut hellästi pois päältäni viereeni ruoholle ja katselen sinua. Et ole ollenkaan sellainen, jollainen kuvittelin sinun olevan. Olet paljon komeampi. Voimakkaampi. Miehekkäämpi. Ja rakastettavampi. Silmäni ahmivat tuota täydellistä näkyä. Sinä olet sulkenut silmäsi ja annan minun rauhassa katsoa sinua. Makaat samalla tavalla kuin minäkin hetki sitten, kädet pään alla. Pieni hymy karehtii huulillasi, lihaksikas vartalosi makaa ruohikon päällä niinkuin se olisi yhtä maan kanssa, niinkuin se onkin. Havahdun, ja ajattelen, että miksi ihmeessä minä pelkästään katselen sinua, kun voisin sekä katsella, että koskettaa sinua.
     Hivutan käteni hitaasti lähemmäs sinua, kunnes kosketan sinun kylkeäsi. Sinä sävähdät kosketuksestani, mutta pysyt paikoillasi. Liikutan kämmentäni hiukan ylöspäin sinun rintakehällesi ja pyydän sinua tulemaan lähemmäs. Siirrän toisen käteni pehmeälle poskellesi, ja suutelen sinua. Jos tämä tuntuu aina tältä, en tahdo herätä koskaan, ajattelin.
     Sinun jäinen tulesi polttaa minun huuliani, keskityn niin paljon siihen tunteeseen, että suljen silmäni. Yhtäkkiä sinä katoat minun viereltäni, avaan silmäni katsoakseni, mihin sinä menit.
     Mutta en ole enää niityllä. Olen omassa huoneessani. Voihkaisen. Uni tuntui niin todelta kuin olisit oikeasti ollut siellä minun kanssani. Että se ei ollut pelkästään unta, vaan se tuntui siltä, että olisimme uneksineet yhdessä, samaa unta. Kyynel vierähtää poskelleni, koska tiedän, että se on vain omaa kuvitelmaa pääni sisällä. En voisi koskaan oikeasti katsoa sinua ja koskettaa sinua samalla tavalla kuin unessani. Enkä oikeasti tiennyt, oletko edes saman näköinen kuin unessani.
     Nousen ikkunan ääreen ja sanon ääneen: "Minä näin unta." Tuuli puhaltaa kasvoilleni, aurinko tulee esiin pilven takaa, linnut laulavat tavallista kauniimmin, lehtien suhina kuulostaa ihan hengitykseltä.
     "Minä olin siellä."

Tämä riittää

Vedän mustat converseni jalkaani ja astun ulos. Kuulen oven kolahduksen takanani. Raikas ilma ja aurinko tervehtivät minua. Ne osoittavat omalla tavallaan kaivanneensa minua. Tuuli nipistää poskeani, aurinko suutelee nenänpäätäni. Puhallan ilman keuhkoistani ulos ja astun eteenpäin.
     Kävelen niillä asfaltin laikuilla, jotka aurinko on ehtinyt sulattaa näkyviin ja nautin siitä, kuinka tukevaa se on jalkojeni alla, verratuna kylmään sohjoon. Hymyilen maalle ja toivotan sen tervetulleeksi. Se on joutunut liian kauan piileskelemään lumen alla. On taas sen aika astua esiin ja elää. Ja tuottaa elämää.
     Nostan aurinkolasit nenälleni ja haron sormillani vaaleiden hiuksieni lävitse muutamia kertoja. Olen hiukan jännittynyt siitä, mitä pian tapahtuisi. Saavun tavanomaiselle paikalleni ja istahdan alas. Ja odotan sinua. Suljen silmäni ja hengitän syvään. Haistan ilmassa kevään, elämän, tutun tuoksun, joka on myös sinun tuoksusi. Pian olet täällä.
     "Hei."
     "Hei", minä henkäisen hiljaa, silmät kiinni.
     "Pelkäsin, että et tulisi."
     "Se, mitä kerroit, ei muuta sitä, että rakastuin sinuun ennen ensisilmäystä."
     Aurinko alkaa paistaa kirkkaammin kasvoilleni ja siitä tiedän, että sinä hymyilet minulle. Taivutan päätäni taaksepäin ja nautin auringon suomasta lämmöstä. Sinun lämmöstäsi.
     "Saanko kysyä sinulta jotain?", sinä kysyt.
     "Toki", kuiskaan.
     "Miksi rakastat minua niin paljon? Olisi muitakin. Normaaleja..", äänesi hiipuu viimeisten sanojen kohdalla ja minun teki mieli avata silmäni, mutta pidin ne kiinni.
     "Koska sinä arvostat minua."
     Sinä olet hiljaa, tuuli hyväilee kasvojani, se tuntuu ihan kämmeneltä.
     "Kumpa voisin antaa sinulle enemmän", kuiskaat surua äänessäsi. Aurinko menee pilveen.
     "Tämä on hyvä minulle. Minun on hyvä näin. Jos sinunkin on."
     Tunnen kätesi niin nopeasti poskellani, että sävähdän. Siitä on niin kauan, kun viimeksi oikeasti kosketit minua. Mutta kosketuksesi ei jää siihen. Sinä teet jotain, jota en ikinä olisi osannut odottaa. Sinun huulesi hipaisevat oikeasti minun huuliani. Ei tuuli, ei aurinko, ei mikään luonnonvoima. Vaan sinä. Sinä, joka hallitset niitä kaikkia. Sinä itse.
     Sävähdän kosketuksesi voimasta ja sinä vetäydyt nopeasti pois. Kyynel vierähtää poskelleni. Toivon koko sydämestäni, että voisin koskettaa sinua useammin. Nähdä sinut edes kerran. Mutta niin ei voi tapahtua. Se ei ole mahdollista.
      Ei niin kauan, kun sinun kosketuksesi polttaa, ja näkemisesi tekisi minusta tomua jälleen.

Villi lapsi

Sä olet vapauden lapsi
sä olet se, joka juoksee kentällä paljain jaloin
se, jonka rastat putoilevat olkapäille
hän, jolla on valloittava nauru
ja vapautunut hymy

Sinä otat sen keskisormesi ja peukalosi väliin
suljet silmäsi ja puhallat päälleni
ja kerrot, että elämä on sitä, millaiseksi teemme sen.
Se ei ole päämäärätöntä ajelehtimista
se on polku metsässä,
joka muuttuu tekojemme kautta.

Mutta se on sinun polkusi

Tottakai metsän lapsi
saa itse valita polkunsa.
Jos joku muu astuisi sille,
se ei olisi niin helppoa.
Mutta koska sinä olet vapaa ja kuulut sinne,
se tottelee sinua.
Ja sinä saat olla vapaa.
Ja ottaa uuden sormiesi väliin.

Tuleeko romanttinen tunnelma

Painan napista
kuuluu naksahdus
ja liekki alkaa valaista.
Sytytän kynttilät
ja sammutan valot.

Suihkutan päällesi kylmää vettä
minä nauran
Sinä hierot kasvojasi
ja naurat.

Vesi tippuu päällesi
se valuu alas hiuksiltasi
sinun rintakehällesi
josta se jatkaa matkaansa
kohti vapautta.

Sanoin; älä mene minnekään
ja sinä tulit luokseni.
Joskus vieläkin toivon,
että olisit tullut ikuisuudeksi,
et pieneksi vesipisaraksi
minun rintakehälleni.

En koskaan tultani sulle jaa

Jos minä sanoisin
olet kaikkien suloisin
sulkisitko mut syliisi
rakastaisitko kuin omaasi

En milloinkaan
saata sua unohtaa
ja en koskaan
tultani sulle jaa

Intohimoni sulle jäi
sanoit on oikein hyvä näin
syliini sua sulje en
paremmasta haaveilen

En milloinkaan
saata sua unohtaa
ja en koskaan
tultani sulle jaa

Ei kestäisi

Tiedätkö, kuinka paljon sattuu,
kun tiedät, ettet voi.
Tahtoa sinulla on.
Motivaatiota tarpeeksi.
Mutta et pysty,
antamaan kaikkeasi.
Koska jos antaisit,
sydämesi ei kestäisi.
Tiedätkö,
kuinka kipeää
tekee tieto siitä,
että ei koskaan
saa olla niin vahva
kuin pystyisi.
Minä tiedän.

Pelastusrengas

Kun sanoin, että minun pitää lähteä,
muistin sinut.
Sinä sanoit; älä mene,
hän ei sanonut mitään.

Se nosti mieleeni,
kuinka aina puhuin kanssasi,
jättäen muut huomiotta,
koska halusit olla kanssani.

Nyt sinä et ole pitämässä kiinni,
ja minä ajelehdin aaltojen mukana.

Ennen

Ennen kun tein näin,
sinä olit jo täällä.
Odottamassa minua,
odottamassa sanojani.

Tänäänkin sinä olet täällä,
mutta sinä et odota.
Sanattomuus,
on silkkaa kylmyyttä.

Joka jäädyttää pienen palan,
mutta silti niin suuren,
että se pistelee,
ja minun on pakko,
vuodattaa yksi kyynel,
niille ajoille,
jolloin sinä odotit.

Viisareita

Hellät katseesi, joita et monille suo.
Yhden niistä annoit minulle.

Olit läheisin heistä,
nyt olet etäisin.

Jos vain voisin,
vetäisin viisareita,
niin lujasti taaksepäin,
että käsiini sattuisi.

Repisin kolme viikkoa,
ja täyttäisin ne uudestaan.
Maalaisin taulut uudelleen,
ja ripustaisin ne uusille paikoilleen.

Mutta käteni ovat liian heikot viisareiden luona,
ja siksi tyydyn vain muistamaan hetkien kauneuden.
Koska silloin kaikki oli kaunista ja hyvää,
silloin kyyneleet eivät tipahdelleet poskiltani käsilleni.

Liekit

Sinun vuoksesi minä hymyilin,
sinun takiasi minä toivoin.
Sinun tahdostasi minä lähdin,
mukaan siihen leikkiin.
Joka polttaa molemmista päistä,
palaa loppuun ennenkuin alkoikaan.

Ja kun leikki on loppu.
Jäljellä on vain kylmyys.
Ja muisto siitä lämmöstä,
jonka liekit polttivat.
Meidän sydämiimme.

--------------------
Vuoksesi kasvoillani
risteilivät onnen hymyt
sinä sait minut toivomaan
sait uskomaan
johonkin parempaan

Olit vastustamaton,
kukapa ei olisi lähtenyt
mukaan siihen leikkiin,
joka polttaa molemmista päistä
ja palaa lopppuun
ennen aikojaan

Kun liekki on sammunut
ja vain hiillos on jäljellä
huomaan, kuinka kylmää
täällä on
Sydämessäni on muisto
siitä lämmöstä,
jonka liekit polttivat

Meidän sydämimme.

Kaiken

Sinä lähtetit minulle tuhansia viestejä,
puhuit tunteja päivässä.
Nauroit niin hyvässä kuin pahassa,
minun kanssani.
Sinä vedit minut mukaasi,
erilaiseen maailmaasi.
Halusit saada minut tuntemaan,
millaista on elää aidan siellä puolen.

Sinä kerroit minulle,
salaisuuksia.
Sinä sait minut tuntemaan,
onnellisuutta.

Kätesi nousee hitaasti ylöspäin,
se löytää avaruuden sormieni lomasta,
ja täyttää sen tyhjyyden.
Painaudut tiukemmin kiinni,
ja katsot silmiini.

Sinä annoit minulle tämän kaiken,
sinä et tahdo muistaa.
Minä muistan kaiken.
-------------------------------

Etkö todellakaan muista,
että sinä opetit
minut elämään sinun maailmassasi

Ei, en oppinut itse
ja vaikka kuinka yrität kertoa,
että se et ollut sinä,
minä näen pelon silmistäsi.

Kyllä minä tiedän,
ettet tahdo heidän kuulevan.

Tahtoisin huutaa;
Muistatko oman kätesi,
joka täytti avaruuden sormieni lomasta
Muistatko, kuinka painauduit minua vasten

Sinä opetit minut elämään täällä.
Sinä et aio muistaa,
minä en ole niin turtunut. 

Mitä sä pelkäät?

Sä lauloit mulle 'mitä sä pelkäät?',
en osannut vastata lausein.
Osasin vain katsoa silmiisi,
ja yrittää viestiä niillä,
että pelkäsin sinua,
sitä, että sinä tekisit juuri niin,
mitä tiesit minun pelkäävän.

Nousevan auringon

Kun on pitkään saanut kylmiä tikareita,
niin pelkkä kylmyys tuntuu hyvältä.
Tuntuu hyvältä huomata,
että iskuista puuttuu terävyys,
ja jäljelle jäi pelkkä kylmyys.

Vaikka kylmyys turruttaa ja tekee kipeää,
sormet kangistuvat paikalleen.
Silmät tuijottavan tyhjyyteen.
Niin silti kylmän vuoren takaa,
voin nähdä nousevan auringon.

Ruusun piikit

Itkunsekaisin tuntein karkaan paikalta. Juoksen piiloon, jossa kukaan ei näe kyyneleitäni, jotka vierivät poskilleni ja poskilta paidalleni ja housuilleni. Nyyhkytän ulos pahaa oloani, joka purkautuu typerän syyn takia. Mutta lopulta se pienin oljenkorsi on liikaa, ja pieni ihminen ei vain enää jaksa kantaa sitä taakkaa, mitä hänen päälleen kasataan.
     Meikkini levisivät poskilleni ja silmäni olivat itkusta punaiset. Ja kaikki tämä vain yhden valheen takia, joka johti asiasta toiseen. Ja sen takia seison nyt tässä. Katson itseäni kriittisesti peilistä kyyneleiden vieriessä poskiani pitkin ja mietin, miksi vihaat minua niin paljon.
     Ennen sain sinulta hymyjä, naurua, repeämisiä, silmäniskuja.
     Mitä saan nykyään? Kylmiä vilkaisuja, jos niitäkään. Vihaisia katseita kahvilan toiselta seinustalta. Kylmiä sivuutuksia ovensuussa. Lyhyitä vastauksia kysymyksiini, joihin ennen vastasit monella sanalla omalla ironisella tavallasi. Nyt ne ovat vain muistoja.
     Ennen valvoin näin pitkään sinun kanssasi. Nyt valvon siksi, koska en saa unta. Tuijotan kattoani miettien, miksi vihaat minua. Vedän peiton silmilleni ja haistan sinun tuoksusi. Sysään peiton syrjään ja nousen ylös. Tänään asunto on yksin minun. Se ei ole enää meidän.
     Ennen me olimme täällä yhdessä. Aamulla vedin sinun T-paitasi päälleni ja menin keittämään teetä sinun jäädessä makaamaan sänkyyn. Odotellessani teen kiehumista nuuhkin paitaasi, joka oli täynnä sinun tuoksuasi. Kaadoin teen kuppeihin ja tulin takaisin. Laskin tarjottimen sängyn viereen ja kumarruin suukottamaan sinua. Sinä avasit silmäsi ja katsoit minua hellästi. Ja vedit mukaasi.
     Nykyään se kaikki on vain muisto. Olet muistona lakanoissani, joita en ole vienyt pesuun. Olet muistona laatikossani, jossa on sinun T-paitasi, joka jäi tänne. Olet muistona teekupeissa, joista juon teetä, jota sinä opetit minut juomaan. Olet muistona keittiön pöydän ääressä, jonkä ääressä niin useasti kävimme mitä huvittavimpia keskusteluja. Olet muistona olohuoneen sohvalla, jonka päällä sinä niin useasti istuit ja katselit minua, kun makasin lattialla nauramassa.
     Ne muistot pistävät minua joka kerta, kun kosketan niitä. Kuin ruusun piikit. Tiedän, että ne satuttavat, mutta silti minun on pakko koskettaa niitä, koska muuten en tiedä, onko niitä edes olemassa.
     En tiedä, miten sinä muistat kaiken. Mutta minä muistan ne näin. Ja sen takia sinun kylmät katseesi satuttavat enemmän. Koska tiedän, että ennen minä sain sinulta jotain muuta.
     Sain hellän hymyn. Ja tunteen, että minä olen rakastettu.
     Enää se on vain muisto. Muisto, joka ei kuole, mutta joka haalistuu ja ajan myötä kuluu pois niin, että muistan vain kirjoittamieni sanojen takia, miksi minä rakastin sinun läheisyyttäsi niin paljon.

Irti

En tiiä, mitä sä mietit,
mutta kauas sä karkasit.
Irrotit kätes mun elämästä,
jos ees koskaan otit kiinni tästä.
Mä yritin kovaa puristaa,
estää sua menemästä.
Mutta en mä niin saa tehdä,
ei niin voi pitää ketään lähellä.
Joten mä päästin irti,
vaikka se osan minusta repi.

Hylkääminen sai kyyneleet poskille,
mikä vois uudestaan saada hymyn huulille?

---------------------------------------

Mietteesi tuntemattomat
vaivaavat öisin
Olit kuin lapsi;
Otit sydämeni mukaasi,
lähdit juoksemaan
huutaen ota kiinni.

Minä juoksin
hengästyin
väsyin

Minä todella yritin.


Eräänä päivänä tulit takaisin,
annoit minulle itseni.
Olisimpa huomannut jo silloin,
että et tuonut minua takaisin kokonaan.

Valonsäteet

Kun heräsin, tunsin, että olet siinä.
Sinä odotit ikkunan takana.
Odotit, että avaisin verhon,
ja päästäisin kauneutesi sisään.
Odotit, että pääsisit valloittamaan sydämeni,
halusit saada hymyn kasvoilleni.
Tahdoit lämmittää minua hymylläsi,
tahdoit syleillä minua laulullasi.
Minä vain odotan,
että pian sinä olet täällä aina.

Tule jo!

Huudan ja kuiskaan toiveeni
toivon, että tulet pian.
Haluan, että lämpimin käsin syleilet kasvojani
annat auringonvalon vihdoin paistaa kasvoilleni
suutelet minua lämpimällä tuulella
lempeästi sipaiset sillä poskeani.
Annat auringon luoda varjoja poskilleni.

Sulata pois kylmä jää
sulata pois kaikki se, mikä on kuollutta.
Herätä elämään kaikki se,
joka syksyn tullen kuoli.
Herätä maailma uudelleen eloon.
Tule pian.