Rakas

Rakas, teet minut onnelliseksi
saat minut hymyilemään
syvemmin sinuun rakastumaan

Luonasi niin hyvä olla on
muualla en tahdo viipyä
sinun sylissäsi ainoastaan

Sinun kanssasi saan nauraa
minä olen vihdoin vapaa
saan jälleen olla minä

Tahdon olla aina sinun
ja olen onnellinen
koska tulen aina olemaan

Kuu

Tuntuu kuin kaikki olisi uutta. Mikään ei ole paikallaan. Mikään ei ole ennallaan. Hän pyysi minua kertomaan, miltä tämä kaikki tuntuu. Miten voisin kertoa hänelle mitään, jos en itsekään löydä sanoja kuvailemaan sitä onnea, joka on minulle suotu.
Minun maailmani oli musta. Siellä täällä oli pieniä tähtiä, valon pilkahduksia, joiden luulin pitävän minut hengissä. Hypin tähdeltä toiselle etsien jotain, jota tähdet eivät voineet minulle tarjota. Ne tähdet olivat kauniita hetken, kunnes menin liian lähelle ja ne polttivat minut.
Yritin saada tähdet ymmärtämään, että minua ei saa polttaa. Minun pitää saada nauttia niiden pienestä ja kauniista loisteesta. Mutta joka ikinen kerta, kun pääsin vähänkään lähemmäs, minun oli palattava takaisin. Ja kun olin kääntänyt kerran selkäni tähdelle, sitä ei enää ollut.
Koko elämäni olin katsellut hapuillen taivaalle katsellen tähtiä, jotka voisivat auttaa minua. Ajattelin kerta toisensa jälkeen, että ehkä tämä tähti ei satuttaisi minua ja lähdin sen luokse. Ja kerta toisensa jälkeen jouduin palaamaan takaisin pettyneenä ja satutettuna. Kerta. Toisensa. Jälkeen.
Ensimmäisen kerran, kun halusin päästä lähemmäs tähteä ja kun se sitten poltti minua, minuun sattui paljon. Itkin päiviä, en päässyt siitä yli kuukausiin. Seuraava tähti satutti vähemmän. Seuraava taas vähemmän. Tai siltä se ainakin tuntui. Minä turruin kipuun.
Ja loppujen lopuksi tähtiä oli monia vuodessa, kun ennen niitä oli vain yksi vuodessa. Minun kipuni oli turtunut ja siksi tahti kiihtyi kuin sinfoniassa, joka vyöryy eteenpäin voimalla.
En edes muista, kuinka kauan etsin tähtiä tähtien perään uskoen, että tämä on viimeinen. Mutta ei se koskaan ollut. Kun edellisen tähden kauniin valon muisto oli häipynyt, minä tahdoin uuden tähden. Ja taas uuden. Ja uuden. Tähtien muistot sekoittuivat päässäni, enkä enää ollut varma siitä, mikä tähti löytyi mistäkin. Tähtien etsiminen uuvutti minut ja sai minut tahtomaan lisää. Satuttamaan itseäni lisää.
Kunnes löysin sinut. Kunnes löysin kuun. En ymmärrä, miten en näiden kaikkien vuosien aikana ollut koskaan kääntänyt päätäni, että olisin voinut nähdä kuun. Se oli kaunis. Se oli täynnä valoa. Ja se ei satuttanut minua.
Minä näin, että tämä oli se, jota olin aina etsinyt tähtien joukosta. Kuu oli minun. Se oli minulle. Eikä minun koskaan tarvitsisi luopua siitä. Ja kaiken kokemani jälkeen, minä voin olla onnellinen.

Kirje nro. 52

Rakas John,

Olen samaa mieltä kanssasi, olen muuttunut paljon vuoden aikana. Ei, en aio sanoa, olenko muuttunut parempaan vai huonompaan suuntaan. Mutta sen voin sanoa, että olen muuttunut. Minä ajattelen eri tavalla ja voin nykyään sanoa, että jopa kaipaan asioita, joita en ennen osannut kaivata.
Esimerkiksi kaipaan jotain sellaista, jota en ole hänen jälkeensä kaivannut. Hassua, sanoisin.

John, minä olen onnellinen puolestasi. Ihanaa, että vihdoin hänkin löysi luoksesi. Se on ihmeellistä, miten se tapahtuu yhä uudelleen ja uudelleen. En koskaan kyllästy siihen, kun kerrot heistä. Se on ihmeellistä. Ja kaunista.
Pyysit minua kertomaan viime viikosta. En tietenkään voi kertoa sinulle kaikkea jokaista yksityiskohtaa myöten, mutta aion kertoa sinulle jotain.
Meillä oli hauskaa siellä. Niinkuin aina. Oli hiukan sateista, mutta se ei tietenkään haitannut meitä. Saimme olla yhdessä ja nauraa monille asioille. Ja kuten tavalliseen tapaamme, me riitelimme myös. Viikon yhdessäolo tekee niin aina meille. En osaa sen kummemmin sanoa, että miksi. Eikä se niin hirveästi haittaakaan. Me vain nyt olemme sellaisia.
Tapasin mukavia ihmisiä, jotka saivat minut nauramaan ja hymyilemään. Samalla tavalla kuin sinun kirjeesi. John, uskotko, jos kerron, etteivät monet ihmiset pysty siihen?
John, minä pidin siellä hauskaa. Minä jopa annoin tunteideni viedä ja eräs ihminen sai perhosia minun vatsaani. Hassua, eikö totta? Se oli jotenkin ihmeellistä, että ne tuntuivat yhtä ihanilta kuin aina ennenkin. Ja arvaa mitä, hänkin piti minusta. Tapa, jolla hän katsoi silmiini, kun kerroin hänelle tyhjänpäiväisiä asioita elämästäni, oli ihmeellinen. Hänen ruskeat hiuksensa ja kaunis elämänsä juovuttivat minut. Minä suutelin häntä.
John, tulen kaipaamaan häntä. En tiedä kuinka pitkään, mutta tiedän, että niin tapahtuu. Tahdon puhua hänen kanssaan. Olla hänen lähellään. Haluaisin elää hänen kanssaan. Onko se lapsellista unelmoida tällaisia asioita John?
Minä en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Olen varma, että meistä tulee jotain. John, osaatko sinä neuvoa? Vai joudunko päättämään itse? Olisi paljon helpompaa, jos kertoisit suoraan, mitä tahdot minun tekevän. Silloin säästyisin monilta sydänsuruilta.
Anteeksi John. Minun ei olisi pitänyt kirjoittaa noin. Tiedän, että tahdot minun päättävän itse. Kirjoita pian.

Rakkaudella
Diana

Kirje nro. 1

Rakas John,

Tiedän, että viime kirjeestäni on pitkä aika. Anteeksi siitä. Voisimmeko sopia, että tästedes emme enää pidä näin pitkiä välejä kirjeidemme välillä?
Tai sovitaanko heti, että tämä on meidän ensimmäinen kirjeemme? Unohdetaan ne kaikki muut, ja aloitetaan alusta.

Mitä sinulle kuuluu? Kerro pitkästi. Tahdon kuulla kaiken. Mikä painaa mieltäsi ja mistä olet ollut iloinen viime aikoina? Onko lempiruokasi edelleen makaronilaatikko?
Näiden viikkojen aikana on tapahtunut paljon. Minulle kuuluu hyvää. Olen onnellinen. Onnellisempi kuin aikoihin. Olen löytänyt jotain, joka tuo valoa elämääni, ja joka vie minua eteenpäin, tapahtuipa mitä hyvänsä. Olen viime päivinä miettinyt paljon sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Mitä mieltä sinä olet? Onko edes olemassa oikeaa tai väärää? Onko kaikki vain meidän omien valintojemme varassa, vai onko jossain joku, joka on sanellut sen, mitä saa ja mitä ei saa tehdä?
Muistatko, kun aloitin kertomaan sinulle minun menneisyydestäni. Minun muistoistani, unelmistani ja haaveistani. Muistatko, kun kerroit niitä samoja asioita minulle?
Olet oikeassa, minun ensimmäiset muistoni ovat hyvin varhaisia, ja todella poikkeuksellisia. Minä en tiedä miksi niin, mutta tiedän, että niilläkin on joku tarkoitus. Sinähän sanoit, että kaikella on tarkoituksensa, eikö niin? Uskotko vielä itse omaan väitteeseesi? Toivon, että uskot. Koska minäkin olen alkanut uskomaan siihen.
John, minä erosin hänestä. Ei näin nuorena ole hyvä olla niin vakavissaan. Ja myöhemmin hänestä paljastui sitten muutakin, jonka takia on hyvä, että olen nyt vapaa. Kerron niistä sinulle myöhemmin, kun soitat minulle. En tahdo kertoa kaikkea kirjeellä. Ymmärräthän minua?
Minun täytyy ehkä nyt laittaa mustaa valkoiselle; John, olit oikeassa. Miksi en useammin kuuntele sinua? Sinä olet fiksu ja näet niin paljon syvemmälle kuin minä? Anteeksi, etten kuunnellut sinua.
Huh, nyt se on myönnetty. Olipas vaikeaa. Tiedät kyllä, miten itsepäinen minä olen, joten ota edelliset sanani kohteliaisuutena ja vaikka teetätä niistä taulu, että kaikki näkevät, että jopa minä osaan tunnustaa virheeni ja voin olla väärässä.
John, minulla on niin paljon puhuttavaa kanssasi. Kirjoitathan pian takaisin?

Rakkaudella
Diana

Pimeä

Sähkökatkos on yllättänyt teidät. Sinun sydämesi hakkaa, sen kuulisi kuurokin. Sinä odotat, mutta pelkäät sitäkin enemmän, koska tämä on jotain niin uutta sinulle.
Hän puhuu sinulle, mutta sinä et muista sanoja. Muistat vain sen, kuinka odotit, että hän löytäisi sinut, juuri siitä. Hän huitoo taskustaan löytämällä sytkärillä ilmaa suoraan sinun nenäsi edessä, mutta ei huomaa, että olet siinä. Hän lähtee vähän kauemmas. Hän laittaa sytkärin taskuunsa, kääntyy ja alkaa sohia käsillään ympärilleen.
Hänen kätensä osuu sinun rinakehällesi, ja siitä se jatkaa matkaansa hetken aikaa alaspäin pitkin sinun vatsaasi. Sinä henkäiset terävästi, ja tiedät, että se ei jäänyt häneltä huomaamatta. Hä tuntee sinun sydämesi lyönnit.
Hän perääntyy. Sinä haluaisit kuollaksesi vetää hänet takaisin lähellesi, mutta et uskalla. Et tiedä, miten toimia. Mistä tietäisitkään, ethän koskaan ennen ole ollut tällaisessa tilanteessa. Sydämesi hakkaa koko ajan lujempaa, kun kaipaus lävistää sinut. Haluat hänet takaisin lähellesi, nyt. Vaikka sinua pelottaa, tahdot silti. Etkä sinä tiedä, kumpi voittaa tänään, sinun tahtosi, vai pelkosi.
Hän tulee uudelleen luoksesi, ottaa sinua vyötäröltä kiinni, vetää sinut täysin kiinni itseensä. Hänen päänsä nojaa sinun rintakehääsi ja sinä painat leukasi hänen päätään vasten. Tiedät, että hän kuulee sydämesi sykkeen vieläkin selvemmin, mutta et jaksa välittää. Hänen kuuma hengityksensä lämmittää sinun kaulaasi ja rintaasi. Korvissasi suhisee.
Sinusta ei ole ikinä tuntunut näin hyvältä. Tuntuu niin hyvältä, kun hän nojaa sinua vasten. Kun hänen kuuma hengityksensä lämmittää sinua, ja hänen kätensä on sinun ympärilläsi vetäen sinua kiinni hänen vartaloonsa. Kaikki tuntuu niin oikealta, että sinä et haluaisi pelätä enää mitään. Tunnet, tiedät, että hän ei satuta sinua. Hän tietää, miltä tuntuu tulla satutetuksi, ja siksi hän ei ikinä tekisi sitä sinulle.
Hän rakastaa sinun viattomuuttasi ja kokemattomuuttasi enemmän kuin mitään. Sinä tiedät, että hän haluaa sulkea sinut syliinsä, ja suojella sinua kaikelta pahalta. Hän tahtoisi vain upota sinun syliisi ja olla kanssasi turvassa. Te sovitte täydellisesti yhteen, koska vastakohdat täydentävät toisiaan. Tai niin ainakin monet uskovat.
Hänen villi luonteensa. Se, kuinka hän osaa heittäytyä mihin tahansa ja elää hetkessä. Sinun rauhallisuutesi ja lempeytesi. Hänen kauneutensa, sinun vahvuutesi. Hänen mielestään olet vahvin mies maailmassa, koska sinä olet sinä.
Hän ei hellitä otettaan, hän aikoo pelata korttinsa loppuun asti. Sinä tajuat sen nyt.
Hän painaa kätensä sinun rintakehällesi ja nostaa katseensa ylöspäin. Koska on pimeä, et näe, kuinka hänen silmänsä loistavat. Mutta sinä voit tuntea sen tavasta, jolla hän pitelee sinua.
Heität pelon syrjään ja otat häntä lantiolta kiinni. Annat hänen painautua sinua vasten ja suutelet hänen pehmeitä huuliaan.
Hän tietää. Hän tuntee ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
Suudelma loppuu. Te erkanette. Pelko ottaa vallan. Sinä liukenet paikalta, mutta tiedät, että huomenna pelkosi on vielä helpommin selätettävissä.
Sinä et halua päästää häntä käsistäsi.

Jos

Kyyneleitä vuodata ja kiduta
jos annat helpotusta
mutta kipuni poista
jos en saa rakkautta
olen valmis itkemään
jos tulevaisuus onnellisuutta kiiltää

(vanhempaa tuotantoa)

Saanko, tahdonko?

Saanko kirjoittaa sinulle?
Saanko kirjoittaa paljon?
Saanko kirjoittaa kaiken?
Saanko jättää jotain pois?
Saanko muotoilla sanat?
Saanko tehdä ne uudelleen?
Saanko kertoa sinulle?
Saanko antaa ne käteesi?

Tahdonko minä tehdä sen?