Hirviö

Minä olen hirviö. Ja usko pois, minä en todellakaan tahtoisi olla tällainen. Tahtoisin olla kuten muut, tanssia, käydä juhlissa, käydä koulussa normaalisti ja olla kuin kuka tahansa. Tahtoisin vain olla normaali 16-vuotias, jonka suurin murhe on se, mitä laittaa päälleen koulun tanssiaisiin, jossa tahtoo hurmata ihastuksensa.
Ei. Minun ongelmani ovat erilaisia. Minä olen hirviö. Minun rakkaani perhe, ja pian hän itse ovat niitä, jotka tahtovat tuhota ja tappaa minut.
Ehkäpä se olisi jopa minulle aivan okein. Muutun vähintään kerran kuusta sellaiseksi olioksi, jonka olemassaolosta olet kuullut satoja kertoja, mutta jonka olemassaoloa et ole uskonut kuin ehkä lapsena, kun käperryit tiukemmin peittosi alle ja kuvittelit, että sellainen hyökkää kimppuusi sänkysi alta, jos kaikki ruumiinosasi, paitsi pää, eivät ole peiton alla turvassa ja suojassa.
Niin, kumpa olisinkin vain tavallinen.
Muistan, kun näin rakkaani ensimmäisen kerran. Hän punaiset hiuksensa hulmusivat hänen kävellessään luokkaan. Hän istuutui taakseni, hymyili minulle ja sulkeutui maailmaansa. Siitä hetkestä lähtien en tahtonut tehdä mitään muuta kuin tutustua häneen.
Me tutustuimme. Puhuimme ensin lyhyitä keskusteluja tuntien alussa ja lopussa, sanoimme toisillemme hei käytävällä ja muuta yhtä pientä.
Me aloimme jutella käytävillä. Etsiydyin hänen kaappinsa luokse muka sattumalta ja aloitin keskustelun. Ja hän nauroi mukana. Hän pyysi minut hänen kotiinsa ja tahtoi oikeasti avata minulle maailmaansa.
Sen jälkeen, kun tutustuimme, en tahtonut mitään muuta kuin olla hänen lähellään. Vain nauttia hänen seurastaan, huumaantua hänen tuoksustaan, hänen sanoistaan, hänen kauniista hymystään, hänen hellistä suudelmistaan ja siitä tunteesta, että minä olen rakastettu ja hyväksytty.
Mutta minä en vain voinut ansaita häntä. Meidän rakkautemme oli tuhoon tuomittu alun alkaen. Ensin hänen tätinsä, sen jälkeen hänen isänsä saivat selville, mikä minä olen. Eikä sen jälkeen mikään ollut hyvin.
Minä yritin kaikkeni pysyä ihmisenä. Joka hetki, joka sekunti. Aina. En tahtonut olla mikään muu kuin ihminen. Ihminen. Ihminen. Ihminen.
Hänen isänsä sanoi, että hän ei saa olla minun kanssani. Hän uskoi isäänsä. Tietysti. Ehkä hyväkin niin.
Minä jäin yksin hirviömaailmaani tappelemaan kohtaloni ja sydänsurujeni kanssa, kun taas hän jatkoi elämäänsä. Onnellisena eteenpäin, ilman minua.
Kunnes eräissä tanssiaisissa, me tanssimme. Me puhuimme, me tanssimme. Hän vei minut ulos, pyysi minua tulemaan mukaansa, mutta hänen isänsä ja tätinsä ehtivät ensin.
Minä muutuin hirviöksi, kun he kaikki katselivat. Juoksin pois. Jo hetken olin kuvitellut, että saisin ehkä kuitenkin olla hänen kanssaan. Olla onnellinen.
Minä juoksin. Juoksin juoksemasta päästyäni, kunnes saavuin sille talolle. Hän ja hänen tätinsä olivat siellä myös.
Mutta he eivät olleet ainoat, jotka tulivat paikalle. Siellä oli myös minun johtajani. Minun alfani.
Tilanne kärjistyi pahaksi. Oli paljon vääriä sanoja, itkua, kyyneleitä, kipua ja tuskaa. Mutta myös yhteistyötä.
Niimpä lopulta, kun minun alfani paloi omissa tuskissaan meidän tekojemme ansiosta, sinä käänsit minun hirviön kasvoni sinua kohti, katsoit minua silmiini ja suutelit minua, ennen kuin edes olin ihminen.
Sinä silti rakastit minua.

Pieni ihminen

Silitän pehmeää poskeasi sormillani
annan itseni hyväillä ihoasi hetkisen
katselen nukkuvia kasvojas
ja annan kyyneleen vieriä poskilleni
siinä sinä pieni ihme
nyt niin rauhallisesti uinailet
sinusta me haaveiltiin
ja sua kauan odotettiin
kaikkien koettelemusten jälkeen
me saimme sinut luoksemme
sinä pieni ihme
sinä pieni lapsi

Hotelli

Pienessä mielessäni olen aina haaveillut tällaisesta. Että saisin oikeasti valita, mitä ikinä tahdonkaan. Katselen ympärilleni, istahdan alas upottavalle valkoiselle sohvalle. Sohvan pehmeys tuudittaa minut toiseen maailmaan. Pyydän tarjoilijaa tuomaan minulle lasillisen jotain todella hyvää ja makeaa. Tarjoilija hymyilee, lausuu kohteliaisuuden, ja lähtee. Minä jään selailemaan lehteä, jossa kerrotaan siitä, minne kannattaisi matkustaa ja miksi juuri minun täytyisi uudistaa kylpyhuoneeni niin, että se olisi entistä nautinnollisempi ja tehokkaampi.
Naurahtelen lehtiartikkeleille pienessä mielessäni samalla, kun katselen ihmisiä, jotka kulkevat minun ohitseni. He ovat kaikki hyvin erilaisissa tunnelmissa. Heistä huomaa heti, kummat ovat työmatkalla ja ketkä ovat tulleet viettämään rentouttavan viikonlopun pois arjen kiireistä.
Mies tummanharmaassa puvussaan istahtaa läheiselle baaritiskille ja tilaa viskiä. Jotain sellaista, jonka nimeä en ole ennen kuullutkaan, kun hän sanoi sen nimen, se kuulosti ranskalta, jota on höystetty ripauksella italiaa. Se kuulosti hassulta. Barista tuo miehelle viskin, mies kulauttaa sen ykkösellä alas kurkustaan, jättää pöydälle setelin, jonka arvo on ainakin kolminkertainen viskin hintaan nähden, laittaa viskilasin setelin päälle ja jatkaa kohti seuraavaa kokousta.
Respaan astelee nelihenkinen perhe, jonka lomamatka on juuri alkamassa. He ovat saapuneet hotelliinsa pitkän matkustamisen jälkeen, ja he vain toivovat, että pääsisivät lepäämään. Virkailija on ymmärtäväinen, ja naputtelee koneellaan varauslistaa. Hän löytää perheen nimen ja antaa heille avainkortteja. Hän kertoo heille hotellin ravintolan aikatauluista, ja päästää heidät sitten matkaan.
Ohitseni kävelee jakkuun ja kynähameeseen pukeutunut nainen puhuen todella nopeasti ja kiihtyneesti puhelimeen. Puhelimen toisessa päässä oleva henkilö ei selvästikään ymmärrä, miksi nainen on niin kiihtynyt asiastaan. Nainen selittää uudelleen ja uudelleen asiansa, kunnes se valkenee keskustelun toisellekin osapuolelle. Nainen huokaisee helpotuksesta, napsauttaa puhelimensa kiinni ja pudottaa sen kassiinsa. Nyt nainen marssii tiskille ja sanoo respan naiselle; "Se tavallinen." Nainen hymyilee, antaa avainkortin ja päästää naisen jatkamaan kulkuaan.
Vastapäiselle tuolille istuu poika. Hän avaa läppärinsä, ja alkaa selata facebookia, tai jotain muuta yhtä tärkeää sosiaalisen median sivustoa. Hän naurahtelee tilapäivityksille ja nokkelille sutkautuksille, joita hänen 704 facebookystäväänsä ovat kirjoitelleet seinilleen, tai toisten päivityksiin. Pojan tyttöystävä saapuu paikalle suikauttaen pienen suukon pojan otsan ja päälaen maastoon. Poika katsahtaa ylöspäin, sulkee läppärinsä ja he lähtevät yhdessä ulos hotellista.
Tarjoilija kävelee minua kohti tarjottimellaan erittäin söpön vihreä drinkki, joka kuplii hiukan hiilihapoissaan. Hän hymyilee minulle ja kertoo, että hotellin tapana on antaa ensimmäinen juoma ilmaiseksi. Kiitän häntä ja jään nauttimaan juomastani.

Häät

Kuuntelet puheensorinaa
siihen sekoittuvaa kilinää
joka syntyy kahvikupeista
jotka putoavat takaisin lautasilleen
Katselet papereita
joita tuodaan eteesi
mietit mielessäsi
minkä kaikista niistä valitsisit
nousette ylös ja etsitte huoneen
massiivisen mustavalkoisen
pehmeän sängyn
ja marianne karkit
katselet ihmetellen ympärillesi
ja mietit, onko tämä todella
ihan juuri tässä