torstai 17. syyskuuta 2015

Lappi

Katselen ikkunasta ulos. Näen paljon keltaista, hiukan enää vihreää, lehtensä pudottaneita koivuja, maan, joka on puhdas. Lintu hyppele puiden takana. Pienet sadepisarat valuvat lehtien oksista maahan. Pisarat näyttävät pieniltä helmiltä, jotka loistavat puiden oksilla.
On hiljaista.
Katselen paikkoja, joissa liikahtaa jotain. Lisää lintuja. Ne syöksähtelevät eteen päin ja toistensa lomaan. Välillä ne pomppivat maassa. Yksi lintu istuu sienen päällä. Täällä on jäkälää, jota en yleensä muualla näe. Punaiset laikut maassa näyttävät suudelmilta, joita Jumala on painanut maan pintaan.
Sumu nousee koko ajan korkeammalle, ja näen selvemmin. Vaaran huipulla on risti, jonka luokse kerran vaelsin mukanani kivi. Kivi, jossa oli pyyntö. Jonka jätin sen juurelle. En muista toivettani. Ehkä se oli, että saisin tulla tänne pian takaisin. Ehkä toivoin jotain muuta.
Sydämeni rauhattomuus on hiljennyt. Miten voisin murehtia mistään, kun ympärilleni levittäytyy tämän luodun maan kauneus. Olen hiljaa ja katselen. Rauhoitun.
Vaivaiskoivujen kuhmuraisuus ja lyhyys näyttää kauniilta. Niiden oranssit ja keltaiset lehdet muistuttavat, että pian lumi peittää ne alleen. Sade alkaa uudelleen. Pisarat ropisevat kattoon kuin muistutten uudesta alusta, jonka jokainen sade tuo mukanaan.
Tahtoisin lähteä pian ulos. Tahtoisin hengittää puhdasta ilmaa, katsoa hiljaista ja värikästä maata. Kuunnella lintujen liikkeitä. Nauttia siitä, että elämä on tässä ja nyt. Muistaa sen, että ihmisen lepää siellä, missä hänen sielunsa löytää levon. Missä ilmaa on niin helppo hengittää, eivätkä arjen huolet ole löytäneet tietänsä tänne.
Tämä paikka ei ole Jumalan selän takana. Täällä hän tuntuu olevan paljon lähempänä.

torstai 10. syyskuuta 2015

Kunnes unohdan

Minä näin sinun katseesi
sinä näet lävitseni
ja vain sinä tiedät,
että minä en ole heille,
ne ovat sinulle.

Mutta muut eivät ymmärrä sitä
he luulevat, että teen niin
heidän vuokseen

Sinä tiedät paremmin

Teen niin siksi, että näkisit
näkisit silmiesi edessä sen,
mitä meillä oli

Katso ja näe historiamme
älä unohda, koska en minäkään

Minä aion muistuttaa sinua,
kunnes unohdan itsekin

Älä huoli, mä pidän sua kuin kukkaa kämmenellä. Ellet oo se kukka, jonka juuri lehmälle syötin.

Sain päähänpiston, että tulen luoksesi. Sinä halusit minun tulevan, joten nappasin takin selkääni ja aloin juosta, juosta kohti sinua. Kun saavuin talosi pihaan, en tiennyt, mikä niistä oli sinun, joten harhailin hetken, ennen kuin löysin ovesi.
Hassua sinänsä, minua ei jännittänyt yhtään, kun astuin sisään. Kaikki tuntui niin luonnolliselta, ihan kuin minun kuuluisikin astua kotiisi.
Me rojahdimme sohvasängylle katsomaan salkkareita, nauroimme Sepolle. Sinä keitit kahvia ja me touhasimme koirasi kanssa. Olit todella suloinen, kun leikit koirasi kanssa piilosta. Leikit sen leluilla ja pyysit siltä pusuja. minä katselin sinua ja koiraasi lumoutuneena. Näin, miten paljon pidit koirastasi ja miten hellästi sinä katsoit sitä.
Lopulta me päädyimme makaamaan sohvasängylle. Juttelimme niitä näitä. Kunnes keksin, että voisin yrittää tiputtaa sinut alas. Valitettavasti en oikein onnistunut ja pudottamisyritykseni tyssäsivät siihen, että sinä aloit kutittaa minua. Kerran yritin lopettaa kutittamisesi sillä, että menin kätesi päälle, mutta sitä et ollut siitä moksiskaan. Sinä kieräytit sillä kädellä minut kainaloosi. Kun yritin puskea sinua alas päälläni, sinä kutitit minua leuan alta ja korvan takaa. Lopulta minä luovutin ja me olimme tuojituskilpailua. Hävisin joka kerta, koska pokkani petti aina, kun iskit silmää tai kohotit kulmiasi.
Huvittavaa oli se, kun pyysit koiraasi antamaan sinulle pusun ja minä sanoin, etten anna. Hetken aikaa katsoit minua silmiin ja sanoit: "Antaisit kuitenkin."
Minä hymyilin ja käänsin katseeni sinun vartaloosi. Sinä venyttelit, jonka seurauksena paitasi nousi niin paljon, että saatoin nähdä paljasta vatsaasi. Katselin lumoutuneena sitä, että jos sinulla ei olisi lihaksia, olisit todella laiha. Siirsin katsettani ylöspäin sinun käsillesi ja rinnallesi. Kätesi olivat jäntevät ja lihakset pingottuivat selvästi esiin.
Lopulta minun täytyi lähteä ja sinä tulit saattamaan minua ovelle. Sanoimme heihei ja suljit oven. Sinä avasit sen pian ja sanoit, että korvaläppäni unohtuivat. Tulin hakemaan ne, hipaisin kättäsi, katsoin silmiisi ja käännyin kotiin päin. Tunsin katseesi selässäni vielä kääntyessäni isommalle tielle.

Ihminen

Narkomaani
Voiko tiettyyn tunteeseen jäädä koukkkuun?
voiko sitä havitella
ravistella irti
uskoa, että se on väärin

tunteiden kylläisyys
josta tahtoisin juopua
joita ei voi enää
saavuttaa

tahdon olla hyvä ja onnellinen
sellainen, joka on normaali
niinkuin
kuka tahansa muukin

mutta sisälläni oleva tuli
polttaa ja huutaa sielulleni
etten pysty pidättelemään sitä ikuisesti

ihminen on paha
ihminen tahtoo pahoja asioita
ihminen tahtoo tuntea
ihminen tahtoo olla
ihminen on intohimoinen
ihminen tahtoo olla jotain muuta

eikä hän kuitenkaan koskaan
tahdo olla sitä enemmän

torstai 3. syyskuuta 2015

Me juovuimme

Muistatko sinä, kuinka me juoksimme
juoksimme salaa piiloon
piiloon niitä katseita,
niitä suloisen pieniä kiuskauksia

Tahdoimme olla hetken
vain toisillemme
kietoutua toistemme elämiin
ja olla se suuri rakkaus

Suudelmasi polttivat sieluani
eikä mikään tuntunut hyväksytyltä
se oli niin kiellettyä
että rinnassa oleva sydämen jyskytys
humallutti meidät

Me juovuimme kiellettyjen hedelmien viinistä
joimme itsemme täyteen
hyppäsimme tuntemattomaan
tarrauduimme kiinni lujemmin

Sydämeni ei pysähtynyt
tahdoin kokea kaiken sen vääryyden
omistaa itseni kokonaan
rikkoa niin monta sääntöä
että se olisi tuntunut
mahdollisimman hyvältä
mahdollisimman väärältä
mahdollisimman pakahduttavalta