Suojelusenkeli

Katselen sinua, kun avaat silmäsi ja kieriskelet unenpöpperöisenä sängyssäsi haluttomana heräämään. Lopulta nouset ylös ja menet keittämään aamukahvisi. Suhtaudut siihen intensiisivisesti joka ikinen kerta. Sinä et ole niitä naisia, jotka mittaavat kahvinpurut sinnepäin ja laittavat veden kahvipannulla keittimeen. Ei, sinä olet se, joka mittaa purut millilleen oikein ja käyttää erillistä, kahvinkeittimelle tarkoitettua vesikannua, jotta kahviasi ei pilaisi mikään.
Tänään on selvästi hyvä päivä. Eilisen illan kyyneleet, jotka ovat imeytyneet tyynyysi, eivät näy enää kasvoillasi. Ilmeesi on rauhallinen. Olet selvästi saanut murheet karistettua hetkeksi hartioiltasi. Ja hyvä niin, en tahdo nähdä sinua niin onnettomana. Havahdut mietteistäsi ja alat holtittoman kiirehtimisen, koska olet taas myöhässä töistä. Nappaat laukkusi mukaasi ja sullot sinne eväsrasiasi. Et muistanut avaimiasi, mutta minä poimin ne ja laitoin ne laukkuusi. En halua, että joudut maksamaan lukkosepälle turhaan.
Koko päivän, missä oletkin, minne menetkin, minä olen mukanasi. Koko ajan muutaman askeleen takanasi varmistaen sen, että sinulla on kaikki hyvin. Lämmitän kylmän kahvisi työpöydältäsi, kun pomosi pitää sinut kiireisenä. Laitan sinulle ylimääräistä rahaa laukkuun, kun sinulla ei ole varaa ylellisyyksiin. Täytän maitopurkkiasi sen verran, että seuraavan aamun aamupala ei mene pilalle. Nostan peittoa pois päältäsi, kun sinulla on yöllä liian kuuma. Noukin pois pölypallot nurkista, jonne katseesi ei aina yllä.
Mutta minusta tuntuu, ettei mikään riitä. En voi tehdä mitään silloin, kun makaat sängylläsi niin turtana kivusta, ettet saa henkeä. En voi vakuuttaa sinulle, että olet kaunis, kun katsot itseäsi viidennen kerran peilistä inhon väreet kasvoillasi. En voi pitää kädestäsi kiinni ja sanoa, että kaikki järjestyy. En pysty pitämään sinua lähelläni silloin, kun tunnet olosi yksinäiseksi.
Viiden vuoden aikana olen oppinut tuntemaan sinut paremmin kuin kukaan. Tiedän, mikä saa sinut nauramaan ja mikä saa sinut vuodattamaan kyyneliä. Tiedän, miten rentoudut ja mikä saa stressitasosi nousemaan. Tiedän jopa lempihuulirasvasi. Tiedän myös sen, että olet laiska ruoanlaittaja. Rakastat keittoja ja pataruokia, koska sinun ei tarvitse nähdä niiden kanssa kovinkaan paljoa vaivaa.
Minä lupaan tehdä kaiken voitavani, jotta sinä voisit hyvin. Aion saattaa sinut jonkun sellaisen miehen kanssa yhteen, joka kohtelee sinua hyvin ja pitää aina sinun puoliasi. Aion toteuttaa jokaisen unelmasi matkustamisesta omakotitaloon niillä kyvyillä, mitä minulla on.
Niin kauan, kun sinä et tiedä olemassaolostani, aion tehdä kaikkeni, että elämäsi olisi onnellinen. Odottaen sitä hetkeä, kun sinäkin suljet silmäsi viimeisen kerran, ja saavut luokseni. Sitä ennen lupaan olla sinulle kuin suojelusenkeli.

Päivä, jolloin kaikki meni hyvin

Kipeitä lauseita, joita kukaan ei pyytänyt anteeksi. Paitsi hän, jolla on sydän edelleen paikallaan. Muistutus siitä, että on ihmisiä, jotka eivät tahdo satuttaa.
Teetä kynttilänvalossa, kuulumisia ja kertomuksia matkoista. Minun oli hyvä olla. Nautin siitä, että saan pitää ihmisiä ympärilläni, joiden kanssa tunnen kuuluvani yhteen.
Iltapala ystävän kodissa. Jossa tiedän oven olevan aina avoinna. Pohdiskeluja normaalista elämästä ja asioista, joista ei usein uskalla edes puhua. Rakkaus, joka tuntuu välittyvän jokaisessa katseessa.

Minulla on ihmisiä ympärilläni enemmän kuin koskaan. Enkä enää tunne olevani yksin. On minulla aina ollut ystäviä, perhe ja läheisiä. Mutta silti jotain on tuntunut puuttuvan. En ole loppujen lopuksi tuntenut kuuluvani joukkoon. Kuin jotain olisi aina jäänyt uupumaan. Rakastan sanoa, etten enää tunne niin.
Kun astun ovista sisään, minulla on aina ollut joku, jonka luokse kävellä ja kysyä, mitä kuuluu. Aina ei ole ollut niin. Enkä aina niissä hetkissä muista kiittää. Mutta nyt kiitän. Kiitän siitä, etten ole enää yksinäisenä ja arkana nurkassa miettien, miksi kukaan ei tule puhumaan minulle. Kiitän siitä, että olen oikeasti löytänyt perheen, jossa minut hyväksytään omana itsenäni. Saan olla minä, ja siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi, tunnen olevani kotona.

Näitä asioita pohdiskelin eilen. Luin myös tarinoitani. Ja unelmoin koko ajan siitä päivästä, että osaisin kirjoittaa ja olla luova jälleen. Ilman kipua.

Tiedä, että olet minulle rakas

Muistatko, kun kesällä lupasin,
että aion vielä sanoa ne sanat sinulle
Toivoin, että pystyisin kertomaan
että olet minulle rakas

Muutaman kuukauden päästä
olit saavuttanut sydämessäni pisteen
jonne tiesin sinun koko ajan olleen matkalla
sinusta oli tullut osa perhettäni
ja pystyin vilpittömästi kertomaan sinulle,
että minä todella rakastan sinua

Silloin, kun minusta tuntuu siltä
ettei tästä suosta enää pysty nousemaan
Sinä löydät sanat,
jotka saavat myös minut rauhoittumaan
ja uskomaan siihen, että kyllä tästä selvitään
Taidat tietää senkin,
ettei kuka tahansa pysty samaan

Luotan sinuun enemmän
kuin moniin muihin elämässäni
tiedän, ettet tahdo satuttaa minua
ja että tahdot minulle vain hyvää

En tiedä, osaanko pukea sanoiksi sitä
kuinka paljon sinua arvostan
ja kuinka onnellinen olen siitä
että voin oikeasti kutsua sinua veljekseni

Joten veljeni,
tiedä, että olet minulle rakas

Olit paikalla minua varten

Tänään sinä olit paikalla minua varten
olit isoveli, paikalla pikkusiskolle
syli johon juosta, kun ei tiedä, mitä tehdä

Sanasi tyynnyttävät minussa aina jotain
kun sisälläni myrskyää,
sinä osaat kääntää myrskyn suuntaa
et aina poistaaksesi sitä,
mutta tuhoamaan asioita,
joiden kuuluukin kuolla

Miten hyvältä tuntuu tietää
että sinä olet edelleen täällä
että minulla on edelleen oikeus
oikeus hakata nyrkeillä olkapäätäsi
ja kiukutella, jos siltä tuntuu

Ja vaikka sinä nauroit minulle
sanoilleni ja asenteilleni
tiesin, että sinä olet oikeassa
ja minä luotan sinuun

Miten hyvältä tuntui tietää
että silloin kun todella tarvitsen sinua
sinä olet edelleen siinä
etkä ole lähtenyt mihinkään

Täydellisen onnellinen

Tämä on niitä hetkiä elämässä

kun kaikki on hyvin

ja olen niin järjettömän onnellinen

että voisin oikeasti antaa kyynelten tulla

Olen rakastunut

en sillä tavalla

mutta rakastunut kuitenkin

Ilo kuplii sisälläni

saaden suupieleni 

kohoamaan hymyyn

jota on mahdoton teeskennellä

Näitä onnen hetkiä ei koe usein

mutta tänään tunnen olevani

lähempänä taivasta kuin koskaan ennen

Olen kiitollinen perheestä ympärilläni

enkä tahdo mitään enempää

kuin pitää teidät vierelläni

lähellä omaa sydäntäni 

Sydämen lyöntisi

Kaipaan Sinua päivä päivältä enemmän
haluan nähdä kasvosi
tuntea, että olet siinä, vierelläni

Sydämeni ei osaa enää lyödä
ilman Sinua, ilman läsnäoloasi
Rakkautesi täytti sieluni
enkä osaa pyytää mitään enempää

Hukuta mut rakkauteesi
ota mut syliisi
lähelle sydäntäsi
tahdon kuulla sydämen lyöntisi

Sun luonas mun sieluni rauhoittuu
hiljaiseen palvontaan,
kasvojas etsin, kunnes löydän

Lähemmäs sydäntäsi,
syvemmälle rakkauteesi
anna mun tuntea sut kokonaan

Hukuta mut rakkauteesi
ota mut syliisi
lähelle sydäntäsi
tahdon kuulla sydämen lyöntisi

Isä, lähemmäs sydäntäsi
syvemmälle rakkauteesi

All love

I'm just thinking... could this happines just be true?
It feels like I'm not here anymore. All the pain is gone.
I don't feel it anymore. I haven't been feeling pain in a long time.
It is gone. Really gone.
I think that what take the pain away was you.
All love in the same package.
A love take my pain away.
All love.

Se on hassua. Elin kivun voimalla, kirjoitin kivusta käsin ja luovuuteni toimi vain sen kautta. Kun sitä alettiin pala kerrallaan ottamaan pois, minä menetin luovuuteni, koska en osannut enää tehdä mitään, jos en voinut ammentaa inspiraatiota siitä repivästä tunteesta, joka painoi sydäntäni.
Se oli kuin jo parantunut haava, mutta revin sen aina uudelleen auki, jotta saisin kirjoittaa. En osannut kirjoittaa ilman sitä. Kunnes minut opetettiin siihen uudelleen.
En ole kirjoittanut kovin paljon ilman normaalia inspiraationi lähdettä. Muutaman postauksen vain. Mutta jotain kuitenkin. Ja se ajaa minua eteenpäin. Halu kirjoittaa. Se ei ole koskaan kadonnut mihinkään, en vain ennen tätä ole oppinut käyttämään luovuuttani onnesta käsin. Tai Hänestä käsin. Nyt on aika opetella sitäkin. Tuntuu vain siltä kuin jotain uutta olisi alkamassa.
Ehkä minä vielä joskus opin kirjoittamaan samalla tavalla kuin ennen ja yhtä kauniisti. Mutta ilman sitä, että minun pitää repiä vanhat haavat auki uudelleen. Tai hankkia uusia.
On aika kirjoittaa niin, että on onnellinen. On aika kirjoittaa ilman, että syntyvän tekstin vuoksi täytyy satuttaa itseään. Sen aika on ohi. Uusi aika on alkamassa. Haluan uskoa niin.

yep, I know. Siellä on aivan varmasti kielioppivirheitä.

Kaiken

Voinko todella sanoa rakastan
kun tuntuu ettei se sana riitä,
se merkitsee liian vähän
Eikä se kuvaile sitä tunnetta,
mitä tunnen sisälläni

Mielessäni kaikuu yksi sana
perhe, perhe, perhe

Veljiä enemmän kuin uskalsin toivoa
siskoja, joita rakastan enemmän kuin omaa sieluani

"Oot rakas pikkusisko,
ja antaisin vaikka henkeni edestäs"

"Mä rakastan sua"
"Mäkin rakastan sua"

Sattuu.
Koska saan enemmän kuin kuvittelin

Ehkä viimein ymmärrän sen,
mihin meidän länsimaalainen kulttuurimme
ei ole pitkään aikaan yltänyt;
Rakkaus on niin paljon muutakin
ja minä olen löytänyt sen kaiken

Veljelleni

Olen varma, että monet tytöt
ovat jossain vaiheessa elämäänsä
haaveilleet isoveljestä
Isoveljestä, joka suojelee ja pitää huolta

Enkä minä ollut poikkeus


Eiköhän jokainen tyttö ole hiekkalaatikolla toivonut
että kun ilkeä isompi lapsi vie sun hiekkalapion,
olisi olemassa veli, jonka luokse juosta itkemään
"Toi kiusaa! Mee lyömään sitä turpaan!"

Pieni hölmö kuiskaus taivaalle,
pienen lapsen huulilta
"Anna mulle isoveli"
ja vaikka se ei ollut biologisesti mahdollista,
Hän vastasi silti

Aamuvarhaiselle valvottuja öitä
niin monta kupillista teetä, etten osaa laskea
monia askelmia koko ajan syvemmälle
toistemme sieluihin
ja jopa muuriemme taakse

Kun mietin sitä, mitä olen saanut
sinun kauttasi minun elämääni
päässäni soi vain yhden laulun sanat
"Kiitän Luojaani sinusta"

Palalle sieluani

"kiintyi Joonatan kaikesta sielustaan Daavidiin, 
ja Joonatan rakasti häntä niinkuin omaa sieluansa"

Olemme kuin kaksoset
niin paljon meissä on samaa
Samoja tapoja, samanlainen menneisyys
jopa samanlainen tapa kuulla Häntä

Kuin kahtia revitty valokuva,
joka ei ole täydellinen ilman toista puolikasta
ja vasta kun ne laitetaan vierekkäin,
koko kuva saa merkityksensä uudelleen

On vaikeaa löytää edes sanoja
kuvailemaan sitä, millainen siunaus
sinä olet minun elämälleni

"Minne sinä menet, sinne minäkin menen
minne sinä jäät, sinne minäkin jään"

En tahdo milloinkaan päästää irti siitä
mitä olen löytänyt sinun kanssasi
Olen löytänyt paljon, saanut paljon
ja nähnyt enemmän kuin tarpeeksi
ja mikään siitä, ei ole mitään verrattuna siihen
mitä sinä merkitset minulle

Olet rakkaampi kuin tiedätkään
olet osa sieluani
olet enemmän kuin osaat kuvitella

Siskolleni

Kaksi vuotta ensikohtaamisesta
ja me vannomme, että emme kadota toisiamme
ja me pidimme sen lupauksen
koko viikonlopun ajan

En ehkä silloin, kaksi vuotta sitten
kahvilan pöydässä istuessani
olisi osannut uskoa,
että hänestä tulee minulle niin rakas
niin tärkeä ja niin kuin sisko

Sisko, joka nostaa minua ylös silloin
kun en itse usko omiin kykyihini
sisko, joka soittaa minulle silloin
kun sitä eniten tarvitsen

Emme ole kovin samanlaisia
enkä usko, että olisimme kohdanneet
jollei se olisi ollut niin selvästi Isämme tarkoitus

Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä

Ja ne unelmat, joita sydämelleni on laskettu,
huutavat sitä, että niitä hetkiä tulee lisää
Enemmän kuin tarpeeksi,
emmekä me siltikään tule kyllästymään toisiimme

Pala taivasta

"Minä rakastan näitä 
iltojani kanssas sun 
kun hetken päässä aamu odottaa

ja me nauramme 
ja silmiämme pyyhimme 
ja helppo huominen on unohtaa"


Väsymys paistaa silmistämme
mutta me emme tahdo vielä lähteä kotiin
vaikka tiedämme
että huomennakin aamu valkeaa
ja meillä on aikaa vielä senkin jälkeen
ja jokaisena päivänä aina siihen asti,
kunnes aurinko ei enää nouse sijoiltaan

Perhe, joka on punottu yhteen sieluistaan
Rakkaus, joka tuntuu ylittävän jokaisen rajan
kukaan ei ole koskaan päässyt näin lähelle

Vaikka joskus aroin sydämin katsomme,
ehkä jopa pelkäämme
niin me silti toisiamme kannamme

En ole koskaan löytänyt mitään vastaavaa
ja kun aamuneljältä olen menossa nukkumaan
nostan katseen taivaalle, huokaan kiitoksen
"Isä kiitos näistä siskoista. Kiitos näistä veljistä"

Anna minun aina rakastaa
oppia syvemmin tuntemaan
Kulkemaan vierellä silloinkin
kun toisen jalat mustaan maahan vajoaa
Syleilemään silloin,
kun onnenkyyneleet purot kasvoillensa maalaa

Tahdon oppia syvemmin rakastamaan,
koska tämä onni on kuin pala taivasta,
jota saan kantaa käsissäni
Ja niin arvokasta,
etten voisi koskaan uskoa teistä irti päästäväni

Kirjani

Entä jos alkaisin kirjoittaa vain itselleni ja kirjalleni. En sinulle, heille tai teille. En edes meille. Kirjoittaisin sielustani palasia paikkaan, josta kukaan muu ei voisi niitä lukea. Olisivatko tarinani erilaisia, jos tietäisin, ettei kukaan tule koskaan näkemään niitä? Tai että ne saisivat pysyä aina salassa.
Olenko rehellinen itselleni, jos joudun sensuroimaan lauseita kauniimpaan muotoon, ettei kukaan ajattele minusta toisin. Minunhan kuuluisi olla se hyvä ihminen. Ja niin minä olenkin, en minä toiseenkaan suuntaan ole menossa. Mutta minunkin sielussani on vielä niitä paloja, jotka tahtoisivat sanoa rumasti. Tahtoisivat kertoa pelottavia tai "vääriä" asioita, jotka toisten mielestä eivät sovi minun suuhuni.
Löytäisinkö jotain uutte inspiraatiota siitä, että tietäisin, että minun ei tarvitse kaunistella mitään. Ei mitään, eikä kenellekään?
Vai olisiko se sama asia kuin aloittaa anonyymisti jossain muualla, ilman kasvojani? Vai kaipaanko vain sitä, että edes kerran saisin sanoa paskaa rumemmin. Näetkö, en sanonut niitä sanoja äskenkään, vaan korvasin sen paskalla. Koska luulen, etteivät ihmiset hyväksy minua, jos näkevät, että joskus ajattelin toisin.
Onko se vain huumaa, joka huomenna tas katoaa?
Avasin uuden kirjan, päiväkirjan. Intiasta saapunut on täytetty loppuun viimeistä sivuaan myöten ja nyt käsissäni on isompi, kirjamaisempi päiväkirja. Ja paksumpi. Sen sain, kun valmistuin vihdoin lukiosta. Oppisinko joskus elämään niin luovaa elämää, että saisin kirjoittaa mitä tahansa ja se olisi juuri sellaista kuin olen aina haaveillut.
Se kirja tuijottaa minua kuin kaivaten sanoja sisäänsä. Minun käsialani vain ei ole kaunista. Entä jos kadotan ajatuksenjuoksuni sillä aikaa, kun yritän tehdä kirjaimista kauniita? Tietokoneen näppäimistöllä kaikki se on niin helppoa.
Minä aion ainakin yrittää. Yrittää olla ensi kertaa ehkä viiteen vuoteen kirjoittaa kaiken. Ennen blogeja. Ennen tätä. Ennen niitä.

Sydänverellä

Minua raastoi nähdä ne sängyt
vieri vieressä, kauniista puusta veistettynä
pienet valkoiset patjat niiden sisällä
ja jotkut suloiset pussilakanat peittojen päällä

Se nostaa kyyneleet silmiini
ja ahdistuksen rintaani
en voi kuin kääntää katseeni
ja kuvitella, etten koskaan nähnytkään niitä

Vatsassani on musta solmumöykky
jota ei avaa kuin haaveeni toteutuminen
Mutta entä jos se ei koskaan toteudukaan?

Tuntuuko minusta silloin aina tältä
että jokin minusta puuttuu
että en ole kokonainen
jollen saa sitä, mitä tahdon

Sisimpäni tuntuu tyhjältä
koska tiedän, että siellä voisi olla jotain muuta
kuin se typerä solmukasa
joka kiristyy vielä vähän tiukemmalle aina
kun näen jotain sellaista
jonka uskon kuuluvan myös minulle

Olen hokenut sitä monille kuukausien ajan
ei se oo väärin näyttää että sä oot rikki
ei se oo väärin kaivata asioita, joita et omista

Ja tänään olen itse samassa veneessä
ja uskon, että se on ihan *** väärin
ja etten saa kaivata mitään
mikä tekisi minut onnelliseksi

Hukkunut

"Jonakin päivänä sä saat kaiken sen, mistä oot haaveillut"
"Et sä voi luvata mitään sellaista"

Ja kuten me kaikki tiedämme, katteettomat lupaukset eivät koskaan johda mihinkään. Ja niistä jää jäljelle vain salassa itkettyjä kyyneleitä. Ja jos meiltä silti kaiken sen jälkeen kysytäisiin, tahdommeko uskoa unelmiin, me silti vastaisimme kyllä.
Me vastaisimme aina kyllä, koska olemme typeriä unelmoijia, jotka luulevat aina saavansa kaiken haluamansa, vaikka elämä olisi kohdellut kuinka kaltoin. Ja niin me uskomme ja hukuttaudumme yhä uudelleen ja uudelleen siihen valheellisien kuvitelmien mereen, joka jonakin päivänä vielä hukuttaa meidät ja me vihdoin ymmärrämme, ettemme voi saada mitään, mistä olemme aina haaveilleet. Koska se ei ole meidän käsissämme.

Ja silti joku pieni päässäni kuiskaa, että minä saan uskoa ja haaveilla. Ehkä olen liian heikko, enkä osaa katsoa todellisuutta silmiin. Ja niin minä olen yhtä typerä kuin muutkin ja kävelen siihen aallokkoon ja toivon, että meren pinta kantaa. Että se toteutumattomien haaveiden myrsky ei hukuta minua ja etten minä ole se, joka vajoaa pohjaan.

Ja niin minä löydän itseni tuijottamasta ulos ikkunasta lumista maisemaa, jossa auringonsäteet heijastuvat valkoisista kiteistä silmiini. Kyyneleet kimmeltävät poskillani kun toivon, että minä olisin se, jonka haave kantaa. Minä olisin se, jonka rukouksiin vastataan. Kuinka monesti olenkaan aloittanut päiväni hokemalla sanaa pliis, pliis, pliis ja lopettanut iltani itkien sängyssä hokien sanaa miksi, miksi, miksi. Ja kun ne onnettomat nyyhkäykset vavahduttelevat koko kehoani, minä silti kuulen sen typerän äänen pääni sisältä, joka vakuuttaa, että vielä on toivoa.

Minä haluan uskoa päivään, jolloin saan sen, mistä niin kovasti haaveilen. Tahdon uskoa, että unelmani kantaa. Uskoa siihen, että isäni on hyvä. Jollen usko, olen jo hukkunut.

Hukuta mut unihiekkaan
älä herätä koskaan
anna mun vajota pohjaan
mariaanien hautaan

Rumpelstiltskin

"Sellaista tosirakkaus on. Se voi lipsahtaa sormistasi.
Se on taioista kaikkein voimakkain. Vain se voi purkaa joka kirouksen.
Ja siksi sitä on suojeltava kaikin keinoin."



Ja juuri se mies, jonka et koskaan uskoisi rakastuneen
kertoo sinulle tarinaa rakkaastaan,
joka valaisi hänen elämänsä pimeyden
yhdeksi ohikiitäväksi hetkeksi
jonka jälkeen oli taas pimeää

Kuin ohikiitävä onnenvalo, joka valaisi synkkyyden meren
ja ne lukemattomat aallokot, jotka olivat mustaa täynnä vain
yksi ainoa katse naiselta, joka pystyi koskettamaan hänen sieluaan
ja hän hetken tunsi tarinan, josta muut kertoivat laulujaan

Ja kun tuon ohikiitävän hetken jälkeen
hänen rakkautensa katoaa
uneen, josta ei yksikään ole herännytkään
hän vaipuu takaisin entiseksi itsekseen
ja vain harvat muistavatkaan, että joskus
hän uskoi rakkauteen ja elämään parempaan