maanantai 31. heinäkuuta 2017

Sydämen lyöntisi

Kaipaan Sinua päivä päivältä enemmän
haluan nähdä kasvosi
tuntea, että olet siinä, vierelläni

Sydämeni ei osaa enää lyödä
ilman Sinua, ilman läsnäoloasi
Rakkautesi täytti sieluni
enkä osaa pyytää mitään enempää

Hukuta mut rakkauteesi
ota mut syliisi
lähelle sydäntäsi
tahdon kuulla sydämen lyöntisi

Sun luonas mun sieluni rauhoittuu
hiljaiseen palvontaan,
kasvojas etsin, kunnes löydän

Lähemmäs sydäntäsi,
syvemmälle rakkauteesi
anna mun tuntea sut kokonaan

Hukuta mut rakkauteesi
ota mut syliisi
lähelle sydäntäsi
tahdon kuulla sydämen lyöntisi

Isä, lähemmäs sydäntäsi
syvemmälle rakkauteesi

All love

I'm just thinking... could this happines just be true?
It feels like I'm not here anymore. All the pain is gone.
I don't feel it anymore. I haven't been feeling pain in a long time.
It is gone. Really gone.
I think that what take the pain away was you.
All love in the same package.
A love take my pain away.
All love.

Se on hassua. Elin kivun voimalla, kirjoitin kivusta käsin ja luovuuteni toimi vain sen kautta. Kun sitä alettiin pala kerrallaan ottamaan pois, minä menetin luovuuteni, koska en osannut enää tehdä mitään, jos en voinut ammentaa inspiraatiota siitä repivästä tunteesta, joka painoi sydäntäni.
Se oli kuin jo parantunut haava, mutta revin sen aina uudelleen auki, jotta saisin kirjoittaa. En osannut kirjoittaa ilman sitä. Kunnes minut opetettiin siihen uudelleen.
En ole kirjoittanut kovin paljon ilman normaalia inspiraationi lähdettä. Muutaman postauksen vain. Mutta jotain kuitenkin. Ja se ajaa minua eteenpäin. Halu kirjoittaa. Se ei ole koskaan kadonnut mihinkään, en vain ennen tätä ole oppinut käyttämään luovuuttani onnesta käsin. Tai Hänestä käsin. Nyt on aika opetella sitäkin. Tuntuu vain siltä kuin jotain uutta olisi alkamassa.
Ehkä minä vielä joskus opin kirjoittamaan samalla tavalla kuin ennen ja yhtä kauniisti. Mutta ilman sitä, että minun pitää repiä vanhat haavat auki uudelleen. Tai hankkia uusia.
On aika kirjoittaa niin, että on onnellinen. On aika kirjoittaa ilman, että syntyvän tekstin vuoksi täytyy satuttaa itseään. Sen aika on ohi. Uusi aika on alkamassa. Haluan uskoa niin.

yep, I know. Siellä on aivan varmasti kielioppivirheitä.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kaiken

Voinko todella sanoa rakastan
kun tuntuu ettei se sana riitä,
se merkitsee liian vähän
Eikä se kuvaile sitä tunnetta,
mitä tunnen sisälläni

Mielessäni kaikuu yksi sana
perhe, perhe, perhe

Veljiä enemmän kuin uskalsin toivoa
siskoja, joita rakastan enemmän kuin omaa sieluani

"Oot rakas pikkusisko,
ja antaisin vaikka henkeni edestäs"

"Mä rakastan sua"
"Mäkin rakastan sua"

Sattuu.
Koska saan enemmän kuin kuvittelin

Ehkä viimein ymmärrän sen,
mihin meidän länsimaalainen kulttuurimme
ei ole pitkään aikaan yltänyt;
Rakkaus on niin paljon muutakin
ja minä olen löytänyt sen kaiken

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Veljelleni

Olen varma, että monet tytöt
ovat jossain vaiheessa elämäänsä
haaveilleet isoveljestä
Isoveljestä, joka suojelee ja pitää huolta

Enkä minä ollut poikkeus


Eiköhän jokainen tyttö ole hiekkalaatikolla toivonut
että kun ilkeä isompi lapsi vie sun hiekkalapion,
olisi olemassa veli, jonka luokse juosta itkemään
"Toi kiusaa! Mee lyömään sitä turpaan!"

Pieni hölmö kuiskaus taivaalle,
pienen lapsen huulilta
"Anna mulle isoveli"
ja vaikka se ei ollut biologisesti mahdollista,
Hän vastasi silti

Aamuvarhaiselle valvottuja öitä
niin monta kupillista teetä, etten osaa laskea
monia askelmia koko ajan syvemmälle
toistemme sieluihin
ja jopa muuriemme taakse

Kun mietin sitä, mitä olen saanut
sinun kauttasi minun elämääni
päässäni soi vain yhden laulun sanat
"Kiitän Luojaani sinusta"

Palalle sieluani

"kiintyi Joonatan kaikesta sielustaan Daavidiin, 
ja Joonatan rakasti häntä niinkuin omaa sieluansa"

Olemme kuin kaksoset
niin paljon meissä on samaa
Samoja tapoja, samanlainen menneisyys
jopa samanlainen tapa kuulla Häntä

Kuin kahtia revitty valokuva,
joka ei ole täydellinen ilman toista puolikasta
ja vasta kun ne laitetaan vierekkäin,
koko kuva saa merkityksensä uudelleen

On vaikeaa löytää edes sanoja
kuvailemaan sitä, millainen siunaus
sinä olet minun elämälleni

"Minne sinä menet, sinne minäkin menen
minne sinä jäät, sinne minäkin jään"

En tahdo milloinkaan päästää irti siitä
mitä olen löytänyt sinun kanssasi
Olen löytänyt paljon, saanut paljon
ja nähnyt enemmän kuin tarpeeksi
ja mikään siitä, ei ole mitään verrattuna siihen
mitä sinä merkitset minulle

Olet rakkaampi kuin tiedätkään
olet osa sieluani
olet enemmän kuin osaat kuvitella

Siskolleni

Kaksi vuotta ensikohtaamisesta
ja me vannomme, että emme kadota toisiamme
ja me pidimme sen lupauksen
koko viikonlopun ajan

En ehkä silloin, kaksi vuotta sitten
kahvilan pöydässä istuessani
olisi osannut uskoa,
että hänestä tulee minulle niin rakas
niin tärkeä ja niin kuin sisko

Sisko, joka nostaa minua ylös silloin
kun en itse usko omiin kykyihini
sisko, joka soittaa minulle silloin
kun sitä eniten tarvitsen

Emme ole kovin samanlaisia
enkä usko, että olisimme kohdanneet
jollei se olisi ollut niin selvästi Isämme tarkoitus

Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä

Ja ne unelmat, joita sydämelleni on laskettu,
huutavat sitä, että niitä hetkiä tulee lisää
Enemmän kuin tarpeeksi,
emmekä me siltikään tule kyllästymään toisiimme

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Pala taivasta

"Minä rakastan näitä 
iltojani kanssas sun 
kun hetken päässä aamu odottaa

ja me nauramme 
ja silmiämme pyyhimme 
ja helppo huominen on unohtaa"


Väsymys paistaa silmistämme
mutta me emme tahdo vielä lähteä kotiin
vaikka tiedämme
että huomennakin aamu valkeaa
ja meillä on aikaa vielä senkin jälkeen
ja jokaisena päivänä aina siihen asti,
kunnes aurinko ei enää nouse sijoiltaan

Perhe, joka on punottu yhteen sieluistaan
Rakkaus, joka tuntuu ylittävän jokaisen rajan
kukaan ei ole koskaan päässyt näin lähelle

Vaikka joskus aroin sydämin katsomme,
ehkä jopa pelkäämme
niin me silti toisiamme kannamme

En ole koskaan löytänyt mitään vastaavaa
ja kun aamuneljältä olen menossa nukkumaan
nostan katseen taivaalle, huokaan kiitoksen
"Isä kiitos näistä siskoista. Kiitos näistä veljistä"

Anna minun aina rakastaa
oppia syvemmin tuntemaan
Kulkemaan vierellä silloinkin
kun toisen jalat mustaan maahan vajoaa
Syleilemään silloin,
kun onnenkyyneleet purot kasvoillensa maalaa

Tahdon oppia syvemmin rakastamaan,
koska tämä onni on kuin pala taivasta,
jota saan kantaa käsissäni
Ja niin arvokasta,
etten voisi koskaan uskoa teistä irti päästäväni