God is good when your life is not

Jos jotain olen elämäni taipaleella saanut ymmärtää, niin sen, että Jumala on hyvä silloinkin, kun meidän elämämme on yksi musta suo.

Pahoja tai hyviä asioita ei tapahdu ihmisille sen mukaan, miten he elämäänsä elävät. Kukaan ei ole ansainnut elämäänsä tullutta pahaa. Kukaan ei ole ansainnut elämäänsä tullutta hyvää.

Kaikki pahat asiat, jotka meidän elämämme polulla tulevat vastaan, eivät ole Jumalan kuritusta tai opetusta saada meidät ruotuun. Ei kukaan isä ole niin julma. Tämä maailma on syntiinlangennut. Paha. Joten pahoja asioita vain tapahtuu. Mutta ne eivät tule Jumalan kädestä.

Jokainen hyvä asia elämässämme taas on lahja Jumalalta. Vaikka emme edes uskoisi Häneen. Hän antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoille. Jumala ei hyvyyttänsä ja lahjojansa mittaa ansioidemme mukaan.

Emme voi ansaita yhtäkään hyvää tai hienoa asiaa elämäämme. Ne kaikki ovat lahjaa. Meidän toki kuuluu tehdä oma osamme, eikä olla möllöttää odottelemassa, mutta se ei olekaan tämän kirjoituksen pointti.

Mitä yritän tällä kirjoituksella saada lukijaa tajuamaan on se, että meidän pitäisi olla kiitollisia Jumalalle jokaisesta pienestäkin hyvästä asiasta, jota meillä elämässämme on. Koska Jumala on hyvä. Hän tahtoo antaa meille hyvää. Vaikka meidän elämäntilanteet eivät aina näyttäisi siltä.

Mustimmankin elämäntilanteen keskellä Jumala on hyvä. Aurinko paistaa aina pilvien takana. Aurinko ei lopeta paistamasta, vaikka täällä maan päällä tilanne olisi minkä näköinen. Sitä on Jumalan hyvyys. Usein täällä meidän näkövinkkelistä katsottuna taivas on musta, ukkostaa ja kohta se salama iskee päähän. Ja se salama saattaa iskeä. Ja silti se aurinko paistaa sen myrskyn takana.

Sitä en osaa sanoa, miksi jotkut näyttävät kulkevan myrskystä toiseen ja toisten vaellus on pelkkää auringonpaistetta. Mutta sen tiedän, että vaikeidenkin elämäntilanteiden keskellä on mahdollista löytää onnellisuus. Koska onnellisuus ei riipu meidän olosuhteista, vaan meidän Isästä.

Jos mä voin täältä monen vuoden lapsettomuuden ja lapsettomuushoitojen keskeltä sanoa, että Jumala on hyvä ja että se ei riipu meidän olosuhteista, uskon että säkin pystyt alkaa uskoa siihen.

Vääränlaista lohdutusta

Ihmeitä ei aina tapahdu. Jotkut saavat kokea sen hyvin karvaasti vaikeiden elämäntilanteidensa keskellä. Aina ne suunnitelmat, joiden varaan elämäämme suunnittelimme, eivät toteudukaan. Haaveemme ja suunnitelmamme menevät hakkelukseksi pöydälle, ja niistä sirpaleista joudumme kasaamaan uutta, jotta voisimme kutsua elämäämme elämisen arvoiseksi. Aina niihin lukuisiin vuodatettuihin kyyneleisiin ei ole luvattu helpotusta. Rukouksiin ei välttämättä tule sellaisia vastauksia kuin me tahdomme, tai sisimpämme huutava kaipuu kaikuu kuuroille korville. Kaikki ei ole yhtä onnea ja auvoa, eikä Jumala ainakaan ole mikään karkkiautomaatti.

Liian usein elämäni varrella olen kohdannut lauseita ja sanoja, tekoja ja toiveita, joiden olen huomannut satuttavan enemmän kuin tarpeeksi. Olen joutunut opetella hyväksymään kipeitä asioita ja kuuntelemaan sekä näkemään lohdutuksia ja sanoja, jotka eivät lohduta ensinkään.
Tiedän, että ihmiset tarkoittavat vain hyvää sanoessaan tiettyjä lauselmia, mutta totta puhuakseni ne taitavat enemmän satuttaa kuin auttaa.
"Kyllä ihmeitä tapahtuu", "kunhan vain lopetat stressaamisen" ja "kun mä luovutin haaveeni Jumalalle, Jumala vastasi mulle, ja antoi sen, mitä olin niin kauan rukoillut". Jokainen lause satuttaa. Toinen enemmän, toinen vähemmän.
Se, että ihmeitä tapahtuu joillekin ihmisille, ei ole mikään tae siitä, että ihme tapahtuu kärsivän ihmisen elämässä. Ja en usko, että olisi edes ihmisen psyykeelle hyväksi jäädä vain odottamaan ihmettä ja riippua sen varassa. Kun toivoo ihmettä kuukaudesta ja vuodesta toiseen, se syö mielen hyvinvointia kavalasti sisältä päin. Sitä jättää nauttimatta tästä hetkestä, koska elää haavemaailmassa "jos se ihme mulle suotaisiin, niin..."
Stressaamisen lopettaminen? Helpommin sanottu kuin tehty. Kuvittele, että haluat jotain. Enemmän kuin mitään muuta olet ikinä halunnut. Olet valmis tekemään kaikkesi sen eteen ja työskentelemään päivin ja öin. Ja mitään ei tapahdu. Siinä vaiheessa, kun joku ehdottaa stressaamisen lopettamista, se on sama asia kuin joku sanoisi hukkuvalle: "Hei, ootko koittanut uimista? Oon kuullut, että se pitää sut veden pinnalla."
Se, että luovuttaa haaveensa Jumalalle, ei ole mikään tae siitä, että Jumala karkkiautomaatin tavoin vastaa. Pling, yksi haave laitettu automaattiin. Toinen pling, hahaa, sain haaveeni takaisin vastauksen kera. En sano, ettei haaveidemme luovuttamisessa Luojalle olisi paljonkin hyötyä. Siitä on hyötyä. Paljon. Varsinkin henkisen hyvinvointimme kannalta. On vapauttavaa antaa kaikki haaveensa sen käsiin, jonka toimet voi tietää oikeiksi. Haaveidensa luovuttaminen antaa luottamuksen siitä, että ollaan isommissa käsissä. Mutta aina se ei tarkoita sitä, että kun haaveensa luovuttaa, sen saa takaisin. Joskus haaveen luovuttaminen Isän käsiin saattaa oikeasti tarkoittaa sitä, että ne haaveet luovutetaan. Ikuisiksi ajoiksi. Ei siksi, että meitä kidutettaisiin, vaan siksi, että Hänellä on jotain parempaa. Haluan tällä vain muistuttaa siitä, että on myrkyllistä antaa ohjeita elämässään kärsivälle ihmiselle, joissa kehotetaan luovuttamaan kaikki Jumalalle, ja että sen jälkeen kaikki on vain onnea ja omien unelmien toteutumista. Elämä ei aina mene niin. Ja siksi tällaisten ohjeiden antaminen voi satuttaa paljon enemmän kuin ikinä voisimme uskoakaan.

Elämämme polku ei useinkaan mene kuten suunnittelemme, ja taidan jauhaa tätä ajatusta siihen saakka, kunnes itsekin vihdoin sisäistän sen paremmin. Tahtoisin vain nähdä sen, että kohtelisimme toisiamme lempeämmin. Emme antaisi ohjeita tilanteisiin, joita emme ymmärrä. Kukaan ei voi ymmärtää, jollei itse ole kävellyt samoja teitä ja polkuja.
Niin kauan, kun emme ole kävelleet sen toisen ihmisen saappaissa, emme voi tietää, miltä juuri heistä tuntuu. Haluan, että olisimme armollisempia toisillemme. Että meidän elämämme myrskyissä meillä jokaisella olisi hiukan helpompaa.

En voi yrittää ansaita elämältä

Kauan vei minulta ymmärtää
että ehkä sittenkin on niin,
ettei meitä palkita tekojemme mukaan

Hyvälle tapahtuu huonoa
huonolle tapahtuu hyvää
hyvälle tapahtuu hyvää
huonolle tapahtuu huonoa

Elämän raiteet eivät menekään niin
kuin sitä omassa oikeudentajussaan kuvittelisi

Kun sen oivaltaa,
voi vihdoin lopettaa itsensä ruoskimisen
Ruoskimisen siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä
tarpeeksi pyhä, kiltti ja kunnollinen
kuin joku toinen

Voi ymmärtää sen,
että omilla teoillaan ei voi ansaita
yhtään siunausta
ei yhtään kultahippusta

Muistaa sen, että kaikki on lahjaa vain
jokainen siunaus suuri kiitollisuuden aihe
katsomatta tekoihimme tai sanoihimme

Siunaus on siunaus
riippumatta teoistasi
Siksi voit päästää itsesi helpommalla
ja uskoa siihen, että olet riittävän hyvä

Et ole sen huonompi
kuin tuo toinen vieressäsikään
Sinulle vain sattui käymään huonosti
mutta se ei kerro sinusta
Yhtään
Mitään

Onnellisia loppuja ei ehkä olekaan

Jonossa. Jonossa jonossa jonossa
odotat
Ehkä jonain päivänä
näkisit kaksi yhden sijaan

Odotat kuukaudesta toiseen
vuodesta toiseen
Kerran luulit jo saavasi
jouduitkin pettymään
Rakkautesi valui kipuna alas

Kateus
Kateus onnekkaita kohtaan

Kipu
Kipu omasta huonommuudesta
kun ei osaa iloita toisten onnesta

Kyyneleet
Kyyneleitä sukulaisten vessassa
kun ei kehtaa kertoa kivustaan

Toivo
Toivon ja toivottomuuden vuorottelu
ne seuraavat toisiaan luoden noidankehää

Odotan
Odotan edelleen, että rukouksiini vastattaisiin
Että vaikka olen yksi viidestä
saisin tarinalleni onnellisen lopun

Vuoden vaikein päivä

Tuntuu hyvältä, kun joku ottaa osaa suruusi
seisoo vierelläsi hautakiven juurella
itkee kanssasi, pitää kiinni kädestäsi

Kun joku kysyy, laskinko oikein
ja sinunkin eteesi annetaan kakkua
sinunkin oikeutesi tähän juhlaan tunnustetaan

Saat ostaa kukkakimpun itsellesi
koska juuri tänään
sinäkin ansaitset kimpun kukkia

Edellisenä päivänä ystävä toivottaa sinulle onnea
kertoo rukoilevansa puolestasi
Ihmettä

Tämä päivä kuuluu myös sinulle
vaikka muut eivät sitä näe
Sinun kyyneleesi nähdään
rukouksiisi tullaan vastaamaan

Viimeistään perillä
siellä näet kasvoista kasvoihin
Hänet, joka teki sinusta
tämän päivän arvoisen

Lohdullista ja hyvää äitienpäivää

Äitienpäivä pitää sisällään monenlaisia äitejä, titteleitä ja ajatuksia. Joillekin se päivä on silkkaa onnea ja muistutus siitä kaikesta, mistä saa olla kiitollinen. Jonkun toisen äitienpäivä taas on kipeä muistutus siitä, että tie äidiksi ja vanhemmaksi ei aina ole kevyt, tai mene niitä polkuja pitkin, jota on itse ajatellut

On äiti, jolle tulee äitienpäiväonnitteluja biologisilta lapsilta ja "lainalapsilta". Niiltä lapsilta, jotka kokevat naisen äidikseen, vaikka hän ei ole heitä synnyttänyt. Kasvattanut ehkä kuitenkin. Ollut äiti silloin, kun sitä on kaivattu ja tarvittu. Antanut äidillisiä neuvoja ja sylin. Ollut läsnä, kun sitä on lapsi tarvinnut.

On äiti, jonka jaloissa pyörii lapsia ja jonka vatsa on pyöristynyt odotuksesta. Odottava äiti. Ehkä jossain rintalastan alla paisuu onni siitä, että olen tämänkin ihmistaimen äiti, jota en ole vielä saanut katsoa kasvoista kasvoihin. Se odotus ja ilo tulevassa tuovat äitienpäivään erityisen onnen.

On äiti, joka aloittaa päivänsä hautuumaalta. Lapsensa haudalta. Lapsen, joka lähti liian varhain. Äiti tietää, että lapsen ei kuuluisi mennä ennen äitiään tuota tietä. Mutta elämä ei aina ole reilua. Ja siksi osan äitien sydämessä lepää suru. Hiljaisena ja läsnäolevana. Hän sai olla äiti myös tälle lapselleen. Nyt hän on niin hyvä äiti kuin voi tällaiselle lapselle olla. Hän vie kukkia ja kynttilän.

On äiti, joka menetti lapsensa niin varhain, ettei saanut pitää edes hautajaisia. Ehkä suurin osa ihmisistä ei edes tiedä, että hän on myös sen lapsen äiti. Koska siitä ei puhuttu. Eikä siitä kerrottu, koska se sattui liikaa. Keskenmenneen raskauden kipu muistuu mieleen äitienpäivänä. Hänkin on äiti. Sinä et vain tiedä sitä.

On äiti, jolla ei ole omia lapsia. Hänen elämänsä suunnitelmat eivät ole toteutuneet. Kipeän polkunsa vaiheissa hän on ehkä usein kysynyt miksi kävi näin. Ehkä hänellä ei ollut puolisoa, tai ehkä he eivät puolisonsa kanssa hoidoista huolimatta saaneet kokea uuden elämän ihmettä. Hän on myös äiti. Kantaa äitiyttä sydämessään kuin kaipausta.

On äiti, jolla on rakkaita lapsia, joista hän on kiitollinen. Kiitollinen siunauksista, joita hän on elämänsä varrella saanut kantaa sisällään ja sylissään. Äiti, jonka äitiyttä me parhaiten juhlimme ja onnittelemme. Äiti, joka rakastaa lapsiaan enemmän kuin kukaan osaa uskoa.

Tuhansiin

Kun elää tarpeeksi kauan, päivät alkavat sulautua toisiinsa. Niistä tulee sumua, joka täyttää koko mielesi näkökentän niin, että se aiheuttaa liikenneonnettomuuksia. On olemassa myös tietenkin niitä kirkkaita ajanjaksoja, jolloin kaikki näkyy selkeästi, koska jokin on saanut mielen hereille horroksestaan. Jokin maailmanluokan tapahtuma (usko minua, Notre Damen kirkon palaminen ei ollut riittävän suuri näin kauan eläneelle), tietynlainen kohtaaminen kaupungilla, tai jonkin kauan nukuksissa olleen tunteen herääminen. Näitä ei tapahdu kuitenkaan usein, ei edes vuosittain.
En osaa eritellä, olenko jopa elänyt liian kauan. Missä menee raja sille, että elämisessä ei enää ole mitään uutta koettavaa, eikä mitään mieltä? Olen yrittänyt puhua ajatuksistani, mutta kukaan ei osaa vastata minulle. Hekään eivät ole löytäneet vastauksia.
Joskus jokin tietynlainen elokuva saa minun mieleni heräämään sumusta. Kun elokuvan joku kohtaus tai vivahde osuu lähelle totuutta. Mieleni terävöityy ja hälventää sumun. Kiinnostuu. Miettii, että onko elokuvan ohjaaja tai käsikirjoittaja osunut vahingossa oikeaan. Vai onko hänellä tietoa, jolla on oikea alkuperäislähde? Mieleni askartelee kysymyksen kanssa ehkä minuutin tai kaksi, ja palaa sitten uomiinsa.
Koska olen huomannut sen, että minulla on loputtomasti aikaa kokeilla ihan mitä tahansa, olen tällä kertaa ajautunut pikaruokalan työntekijäksi. Miksi? En minä tiedä. Kai sieluni (jos sellainen olisi) tahtoo kokea ihmiselämän jokaisen puolen. Rikkaudet ja kuuluisuudet on jo suurimmilta osin koettu ja nähty. Kokeilin heidän seuraansa aina Aristoteleestä Picassoon. Jossain vaiheessa myös siihenkin kyllästyy ja sitä viettää aikansa viidakoiden sademetsissä leikkien alkuperäisasukasta (World trade centereiden romahtaessa olin Brasilian sademetsissä ja kuulin romahduksesta vasta viiden vuoden jälkeen, kun palasin "uutisten" pariin).
Olen siis kokeillut yhden sun toisenlaista elämää. Tällä hetkellä sumuani miellyttää niinkutsutun tavallisen ihmisen elämä. Asun halvassa vuokrayksiössä ja maksan vuokrani työskentelemällä, kuten normaalit ihmiset. Jollain tavalla siinä on suurta uutuudenviehätystä, kun on kiire upottaa perunatikkuja rasvaan kellumaan ja heittää pari tippaa sinappia sämpylän ja pihvin väliin. Se tuntuu siltä, että joudun olemaan normaalia enemmän hereillä, koska en ole tehnyt sitä ennen.
Joskus kaipaan sitä, joka ensimmäisenä olin. Kylän rikkaan perheen hemmoteltu kakara, vaikka siihen aikaan se tarkoitti hyvin eri asiaa kuin tällä haavaa. Kaipaan äidinkieltäni, jota puhun joskus itsekseni. Sitä kuollutta ja unohdettua kieltä, jota suurin osa tutkijoistakaan ei osaa kirjoittaa, saati sitten ääntää. Kaipaan tulen poksuntaa nuotiolla ja sitä ilon tunnetta, kun miehet kantavat villisikaa olallaan. Tietoa siitä, että nyt on herkutteluhetki lähellä. En edes muista, koska olisin syönyt nuotiolla paahdettua ruokaa.
Sitä antaa mielensä vaellella, kun ei ole enää mitään uutta ajateltavaa. Jokainen ajatus ja nyanssi on jo käyty läpi, ainakin kahteen kertaan. Ei mitään uutta auringon alla. Ehkä voisin upottaa itseni kirjojen maailmaan, kuten tein kerran kokonaisen kymmenen vuoden ajan. Mielelleni tuli historiallisesti tutuksi Danten helvetti ja Tsingis kaanin päiväkirja. Se vasta oli vuosikymmen.
Jossain vaiheessa sitä vain alkaa uskoa, että kaikki on turhuutta, eikä ole mitään uutta auringon alla. Ja silti joskus, juuri ennen sumuun palaamista mielessäni läikähtää jokin. Niin suuri, että tiedän siellä tapahtuneen jotain, mutta niin pieni, etten koskaan saa siitä kiinni. Ehkä jonain päivänä saan siitä kiinni. Jopa ymmärtäisin, mitä mieleni miettii silloin, kun tietoisuuteni vaeltaa sumussa.

Jos joku pyytäisi minua kuvailemaan itseäni, sanoisin ehkä jotain senkaltaista kuin "rempseä, iloinen ja tarpeeksi lapsellinen, jottei minua voi sanoa aikuiseksi." Kuitenkaan kukaan ei yleensä pyydä minua kuvailemaan itseäni, joten en kuvaile. Olen se luokan hikari, joka osasi aina kaiken ja sai silti kavereita. Tunnen olevani etuoikeutettu, kun vanhempani oikeasti pystyivät säästämään koulutustani varten niin, että pystyin valitsemaan juuri sen yliopiston, minne pääsin.
Minulla on muutama hyvä ystävä, joiden kanssa tykkään istua iltaa ja vaihtaa kuulumisia. Minulla on koira ja kivan näköinen yksiö lähellä kantakaupunkia. Minulta ei pitäisi ulkoisesti katsottuna puuttua mitään, eikä minulta puutukaan. Minulla on yksi kyky ihan liikaa.
Kasvoin normaalina lapsena ja kaikki ajattelivat minun olevan normaali siihen asti, kunnes osasin puhua muutamia lauseita. Sitten koko elämäni ylle langetettiin outo varjo sinä päivänä, kun laskeuduimme Ranskan maaperälle sukuloimaan. Osasin sanoa vain muutamia sanoja, kuten "äiti", "poppa", "auto", "ei" ja "hevonen". Mutta samalla sekunnilla, kun osoitin ranskalaiselle tädilleni automatkalla hevosta ja sanoin sen kuuluisan sanan "hevonen", elämäni kääntyi perseelleen.
Tätini ei kuullut sitä englanniksi, vaan ranskaksi. Toki silloin he kuvittelivat sen olleen joku kummallinen oikku, että omaksuin nopeasti ranskan kielen. Voi kuinka toivonkaan heidän olleen oikeassa.
Mitä vanhemmaksi kasvoin, sitä enemmän aloin ymmärtää sen, että jokainen ihminen, jolle puhuin, kuuli puheeni omalla äidinkielellään. Suurimman osan ajasta esimerkiksi koulussa se ei ollut mikään ongelma, kun muutkin puhuivat englantia, mutta auta armias kun eräs maantiedon opettajamme olikin Meksikosta. Hän kuuli jokaisen vastaukseni espanjaksi, kun koko muu luokka kuuli minun puhuvan englantia. Ja koska se aiheutti minulle aivan liikaa huomiota, päätin tukkia turpani ja olla hiljaa.
Mitä vanhemmaksi kasvoin, sitä enemmän opin miettimään, miten puhun, kun kohtaan uusia ihmisiä ja kenen seurassa sen teen. Todella vaikeaa, mutta mielestäni ei ole kovin mukavaa olla friikki, joka puhuu ties mitä unguwungu -kieliä.
Jos jotain positiivista tästä etsii, niin se, että mitkään kielet eivät koskaan ole tuottaneet minulle ongelmia kommunikoinnissa. Kuulen kaiken, mitä muut sanovat omalla äidinkielelläni, kun taas he kuulevat minun puheeni omalla äidinkielellään. Voin siis matkustaa minne tahansa ja tulla ymmärretyksi. Kirjoittaa en osaa, se täytyy opiskella kuten muutkin normaalit ihmiset.
Joskus olen miettinyt, että onko minussa joidenkin kummallisten asioiden verta, kun minulla on tämä kykyni. Kuitenkaan koskaan avarrusoliot eivät ole minua siepanneet, joten en ole vaivannut samanlaisella ajatuksella enää päätäni.
Ja tietysti kykyni hyvä puoli on se, että olen täydellinen firmamme ulkomaan bisneksien kanssa. Kukaan ei tiedä, miten sen teen. Kuinka saan kaikki parhaat sopimukset ja niin edelleen. Osa on koulutukseni ansiota. Tietenkin. Olen hyvä siinä, mitä teen. Ja osa kykyni. Äidinkieli mahdollistaa sen, että ymmärrysvirheitä ei tapahdu.
Olen matkalla tapaamaan ystävääni, mutta olen etuajassa ja minulla on nälkä. Päätän poiketa matkan varrella olevaan pikaruokalaan ostamaan pientä purtavaa.
"Yksi kahvi ja ranskalaiset, kiitos."
Myyjä pudottaa tarjottimen ja jää tuijottamaan minua hyvin hämillään. Tarjottimen kolinan häiritessä taustalla tajuan, että hän ei selvästikään ole paikallinen ja hämmentyy siksi, että puhun hänen äidinkieltään, mikä se sitten ikinä onkaan. Hymyilen hänelle hiukan anteeksipyytävästi aikoen selittää hänelle tutun selitykseni, kun joudun tällaiseen tilanteeseen, mutta hän ehtii avata suunsa ennen minua:
"Kukaan ei ole puhunut tuota kieltä tuhansiin vuosiin."

Hän voi olla toivosi

Silloin, kun oma mieli ei jaksa enää kantaa,
alkaa valua siihen syvään kuoppaan,
josta ei tunnu olevan ulospääsyä koskaan
Sitten sinne kuopan pohjalle jäädään istumaan
itkemään omaa paskaa tuuria tai tilannetta
säälitään itseä ja kaikkea sitä huonoa

Enkä sano, että se olisi väärin
jokaisella meillä on oikeus joskus vähän rypeä
Mutta on piste, jonka jälkeen on aika nousta
On aika alkaa tehdä työtä oman hyvinvoinnin eteen
vaikkakin se tuntuisi mahdottomalta ponnistukselta
On aika alkaa uskoa, että elämä kantaa
jopa sieltä kuopasta pois jonain päivänä

En tiedä, olenko jo itse päässyt ulos kuopasta
vai olenko vielä kuopan reunalla
Mutta näen jo valon
Näen sen, että elämällä on muutakin tarjottavaa
kuin mutaiset seinät ja ainainen pimeys
Tuolla ulkopuolella ei välttämättä ole sitä,
minkä puuttuminen sai minut kuoppaan alunperin
mutta tahdon uskoa, että siellä on jotain
Jotain hyvää, jonka vuoksi kannattaa ponnistella
Ponnistella ylöspäin, omassa tahdissa

Kannattaa antaa itselleen aikaa kiivetä
ja antaa lupa joskus valua alaspäin
olet kokenut jo tarpeeksi pahaa,
älä siis ole vielä itsekin itsellesi se kurja ilkiö
Anna itsellesi lupa epäonnistua
jotta joskus, kun voimasi ovat riittävät
jaksat ponnistaa kokonaan ylös
ja jättään tämän kuopan taaksesi

En voi luvata, ettet putoa uudestaan
samaan tai uuteen kuoppaan
Mutta voin luvata, että elämä kantaa
ja jos uskot Luojaan, lupaan, että Hänkin kantaa
Kantaa silloin, kun itse et enää jaksa
kun et itse enää jaksa uskoa ja toivoa
Isäsi jaksaa kantaa, kun eivät omat jalat kanna

Siihen voit laittaa toivosi tänäänkin
olit sitten kuopassa,
matkalla pois sieltä
tai auringon paisteessa
Hän voi olla toivosi

Kunnes kerran tapaamme

Tänään oli erilainen päivä
päivä, jolloin huomasin jonkin muuttuneen
Kuuntelin laulua ja itkin
enkä ollut enää katkera

Itkin ikävää
itkin kaikkea sitä, mitä en saanut
mitä en voinut tehdä
Mutta vaikka itkin
minusta tuntui
että tästä selvitään
jotain parempaa on tulossa
en ollut enää vihainen Jumalalle

Kaipasin jotain, mitä menetin
kyyneleet virtasivat poskilleni
lohduton itku purkautui huuliltani
ja silti. Silti ajattelin, että Isäni on hyvä

Tiedän, että kerran saan tavata sinut
jonka liian aikaisin menetin
Tulee päivä, kun suljen sinut syliini
ja kutsun sinua nimeltä

Lohdutus yhteisestä kodistamme
saa olla lohdutuksenani siihen päivään
kunnes kerran tapaamme
enkä enää milloinkaan menetä sinua

Älä unohda elää

Kerran viisas mies, Dumbledore nimeltään sanoi
Ei ole hyvä rypeä haaveissa ja unohtaa elää
Ja siinä lauseessa piili viisaus jos toinenkin
Aina ei kuulu haikailla asioiden perään
joskus kuuluu päästää irti, antaa lipua sormiensa välistä
aina ei tarvitse puristaa ja kuluttaa voimiaan
silloin tällöin on lupa luovuttaa
ja antaa elämän mennä menojaan

Joskus haaveista, kauniista ja hyvistäkin
tulee meidän mielemme sisään vankila
emme suostu näkemään elämää ympärillämme
koska mielemme on niin kiinni siinä, mitä tahtoisimme
Ihmismieli on kovin järkähtämätön silloin,
kun se ei saa sitä, minkä kokee oikeaksi

Voisimme hukuttautua päiväuniin ja haaveisiin
punoa hattaraisia unelmapilviä päämme päälle
Mennä kuin sumussa eteenpäin
ponnistellen kohti sitä, jota ilman emme usko elävämme
ja jossain tämän päivän ja vuosien välillä
kadotamme itsemme

Kadotamme itsemme aurinkoisiin uniin
hattarakuvitelmiin, kultaisiin punoksiin
mielemme vankiloihin, joiden kahleet
itse itsellemme nilkkoihin kiedoimme
ja jossain syvällä sisimmässämme kohoaa huuto
ei sen näin pitänyt mennä

Ei ole hyvä rypeä haaveissa ja unohtaa elää
Unohtaa se, mistä voin olla kiitollinen tänään
sulkea silmänsä siunauksilta, jotka ovat olleet vierellämme
ehkä jopa aina
Kaivata iloa, jota emme suostu löytämään ympäriltämme
koska ympäröivä elämämme ei ole sitä,
minkä olisimme itsellemme rakentaneet

Vaatii tahdonvoimaa ja luonteenlujuutta
myöntää, että en elä elämää, jota olisin halunnut elää
mutta elän silti elämää, joka on riittävän hyvää
Riittävän hyvää nauruun, iloon, rakkauteen ja onneen
Ei, ei tämä ole elämää, jonka olisin koskaan valinnut
mutta tämä on elämää
Elämää, josta aion opetella olemaan kiitollinen
jotta voisin olla onnellinen
Vaikka en koskaan saisi sitä, mistä haaveilen

Kasino

Pyytämättä kortteja pöytään,
elämä jakaa ne meille silti
Se ei kysy lupaa, ei suostumusta, ei allekirjoitusta
Elämän ruletti alkaa pyöriä
ja jos et itse valitse numeroa hyrrästä,
se valitaan puolestasi

Korttipöydässä et pyytänyt
päästä peliin mukaan
Mutta siinä istut, etkä voi muuta
kuin katsoa, kun kortit vaihtavat paikkaa, omistajaa
Kukaan ei luvannut sinulle mitään,
eikä sitä lupaa tämä pelipöytäkään

Saat väärät kortit,
huonoimman numeron
et saa mitään niistä,
joita haaveilit
Mutta et voi kuin jatkaa,
koska elämä ei ole peli,
jonka kyydistä voi hypätä pois

Sen vuoksi, jonkun viisaamman sanoin;
ei pitäisi pelätä elämää,
sitä pitäisi vain elää
Ei paeta kuuluisi surua kipeää
Koska ei sinun elämää
voi kukaan muu elää, eikä esittää