Tässä elämäntilanteessa on hassua tunnetilojen vaihtelevuus. On päiviä, jolloin makaa sohvalla itkien sikiöasennossa anoen kuolemaa, kun henkinen kipu ylittää tietyn rajan.
"Jos kaikki muutki saa delaa ni miksen minä
Muistatsä aikaa ku hautajaiset viel itkettivät"
Sitten on niitä päiviä, kun kaikki tuntuu olevan hyvin. Hymyilee, nauraa ja nauttii elämästä. Ajaa autolla kuunnellen hyvää pahanmielen musiikkia ja saa siitä voimaa. Niinkuin tää Paniikki biisi. Sanat on samaan aikaan masentavia, ja toisaalta taas tosi lohduttavia. Auton ratissa ei voi paljon tanssia, mutta silloin tuntui, että oisin lähtenyt lentoon, kun oli niin kevyt ja hyvä olla.
"Tietää elävänsä ku tuntee kuolevansa
Ku tuntee elävänsä tietää kuolevansa"
Elämää alkaa katsoa ihan eri näkökulmasta, kun menettää jotain sellaista, jota ei koskaan kuuluisi menettää. Toisten samaa kokeneiden ihmisten kokemukset lohduttaa. Vertaistukiryhmät tuntuu kullanarvoisilta. Ammattilaisen kanssa puhuminen auttaa. Auttaa, kun on joku, joka auttaa itseä näkemään, että elämässä on paljon hyvääkin. Niin paljon valoa, josta nauttia.
"Älä pelkää tulevaa, se on pelkkää tulevaa
Nii hyvät ku huonotki jutut tullaa vielä kusemaa"
Ja ei, en vieläkään tiedä, miten tässä elämässä tulee käymään. Mikä on lopputulos, tai saanko koskaan sitä, mistä haaveilen. Mutta näinä hyvinä päivinä (tämä on yksi niistä. Kaikki ne on hyviä päiviä, jolloin kirjoitan tänne) musta tuntuu, että mä selviän. Että mä selviän tästä elämästä hengissä. Kuolematta henkiseen tuskaani. Ehkä en ikinä saa sitä, mitä haluan. Mutta viimeistään kotona perillä saan. Ja kun odotan kohtaamistamme täällä maanpäällä, aion nauttia elämästäni ja olla onnellinen. Taivas ei lähde minnekään, se ehtii kyllä odottaa.
"Mut suunnitelmat kaikki meneeki nii erillail
Vaik kaikki loppuis aina samallail"
