Olin, olen

Voi kuinka viha voikaan joskus olla voimakas polttoaine
Viha on se osa meissä itsessämme, joka oikeasti rakastaa meitä
Viha kertoo meille, että meitä ei kuulu kohdella väärin
Että se, mitä meille tehtiin, ei ole oikein
Viha on se osa itsessämme, joka välittää meistä

Joten tänään annan sen tunteen virrata vapaasti
Enkä syytä itseäni sen päästämisestä lennolle
Minä ansaitsin enemmän kuin mitä minulle annoit
Minä olin arvokkaampi kuin sinun sanasi
Minä olin selityksen arvoinen

Minulla on arvoa
Minä ansaitsin enemmän
Sinä sait minut uskomaan toisin
Ja siitä olen sinulle vihainen
Että sait minut tuntemaan
Etten olisi minkään arvoinen

Minä. Olen.

Myit ystävyytemme

Katseemme kohtaavat peilissäk
katselet kuvastustasi ja kysyt
"Millainen minä olen"
"Et sellainen, josta voisit olla ylpeä"

Siinä se oli
Totuus
Rumana
Mutta silti
oikeana

Myit minut
ystävyytemme
kaiken, mitä meillä oli
Jotta pystyisit edelleen
kohtaamaan kuvastimen katseen
sävähtämättä

Inho täyttää kasvosi
et edes uskalla
varmistaa
kuulitko oikein

Syvällä sisimmässäsi
tiedät
että olen oikeassa

Sinä heitit minut pois
koska muuten
et olisi enää koskaan
pystynyt katsoa peiliin

Minulle, rakkaudella

Sinä ansaitset paljon enemmän
hän ei ollut sinun arvoisesi
ei toisinpäin

Sinä olit aina rehellinen
jokaisessa hetkessä olit oma itsesi
Annoit sielusi, sydämesi, rakkautesi
uskollisuutesi

Sinä elit palavalla sydämellä
rakkautta tuhlattavaksi asti
luovutit koko sielusi hänelle

Sinä olit aito
et piilotellut mitään
et yrittänyt miellyttää
olit niin sinä kuin voit olla sinä

Jos joku teki väärin
se oli hän
Hän, joka ei osannut olla hän

Tiedän, että olet surullinen
kaipaat syvää tunnetta yhteydestä
ihmistä, joka on omistatunut sinulle

Älä silti haikaile hänen peräänsä
hän ei voi olla se, joka oli ennen
se ei ollut aitoa
hän valehteli

Sinä ansaitset paljon enemmän
älä usko enää sekuntiakaan
että et ansaitsisi aitoa
että et ansaitisi parempaa

Minulle, rakkaudella sinä

Samasta puusta

Katson verhon tuolle puolen
olemassaoloon, jota en aavistanut
silmiin, joita ennen niin rakastin
sieluun, joka ei kietoutunutkaan omaani

Kaikki mihin uskoin
oli veistetty valheen maaperälle
mureneville kalliolle
suloisille sanoille

Todellinen yhteys
pelkkää valhetta, alistumista
kun luulin, että sinäkin tunsit niin
opin, ettet osannut olla sinä

Vahvuuteni muuttui heikkoudeksesi
enkä koskaan osannut uskoa
että olisit joku muu

Öisin kasvonne sulautuvat
olet yhtä isoveljeni kanssa
Unissani samasta puusta veistettyjä
sen mitä teki veljeni, teit sinäkin

Siitä minä haaveilen
etteivät polkumme
olisi koskaan kohdanneet

Olisinpa kävellyt toiseen suuntaan
enkä koskaan tavannut sinua

Hyvästi

 Katselen vesipisaroiden vierivän pitkin paljaan ihon pintaa. Kuulen raskaan hengityksen. Liian pitkään rasitettujen keuhkojen yrityksen pysyä elämässä kiinni. Liukastelevien sormien repivät äänet ja sanojen sanomattoman hiljaisuuden. 

Syvällä sisimmässäni tiesin, että tämä hetki koittaisi. En vain koskaan tahtonut uskoa, että rakkaani olisi kykenevä siihen. Kuulen vesipisaroiden tippuvan lätäkköön jossain lähelläni. Tipahdukset kuulostavat laukauksilta korvissani. 

Kuulen hengityksen äänen voimistuvan. Happi ei riitä, sitä ei ole tarpeeksi ja paniikki alkaa iskeä. Keuhkot alkavat huutaa lisää, lisää, lisää. Tunnen kuinka sormet alkavat saada otetta ihosta ja kiivetä yhä ylöspäin. Kohti tavoitettaan ja maaliaan. Ylöspäin. Ylöspäin.

Kaulan ympärille kietoutuvat sormet eivät ole koskaan tuntuneet näin pitkiltä ja kylmiltä. En voi uskoa sitä, että ne ovat samat sormet, jotka lohduttivat minua pimeydessäni. 

Silmien lämpö ja hellyys on kadonnut, pelkkä pimeys tuijottaa minua takaisin. Et ole enää se, jonka tunsin. Näen painajaisteni paholaisen uudelleen pukeutuneena sinun muotoosi. Kuinka toivonkaan, että se olisi ollut joku muu.