Katson verhon tuolle puolen
olemassaoloon, jota en aavistanut
silmiin, joita ennen niin rakastin
sieluun, joka ei kietoutunutkaan omaani
Kaikki mihin uskoin
oli veistetty valheen maaperälle
mureneville kalliolle
suloisille sanoille
Todellinen yhteys
pelkkää valhetta, alistumista
kun luulin, että sinäkin tunsit niin
opin, ettet osannut olla sinä
Vahvuuteni muuttui heikkoudeksesi
enkä koskaan osannut uskoa
että olisit joku muu
Öisin kasvonne sulautuvat
olet yhtä isoveljeni kanssa
Unissani samasta puusta veistettyjä
sen mitä teki veljeni, teit sinäkin
Siitä minä haaveilen
etteivät polkumme
olisi koskaan kohdanneet
Olisinpa kävellyt toiseen suuntaan
enkä koskaan tavannut sinua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti