"Tai sitten hän on rakastunut."
"Oletko idiootti? Hän ei edes huomioi minua ja silloin harvoin, kun hän suostuu sen tekemään, hän vain heittää katseellaan kylmän tikarin vasten kasvojani.
Ikävöin niitä aikoja, kun me juttelimme päivittäin. Tunteja. Tiedätkö, kuinka paljon sattuu menettää niin hyvä ystävä?"
"Ei, en tiedä."
"Minä valitettavasti tiedän. Ja antaisin mitä tahansa, että minun ei tarvitsisi tietää. Minä rakastin häntä. Hän oli minulle todella tärkeä ystävä. Pystyin puhumaan hänen kanssaan oikeasti kaikesta."
"Minä tiedän sen."
"Miksi minä en saanut pitää häntä ystävänäni? Miksi kaiken pitää aina mennä niin kauheasti pieleen?
Miksi kaikki ei voi olla niin kuin ennen. Miksei?"
"Hän huomasi sen! Hän huomasi minut. Hän katsoi minua silmiin kolmesti. Eikä hän katsonut vihaisena, vaan hämillisenä."
"Mähän sanoin! Se tarvitsi vain aikaa laittaakseen päänsä selväksi."
"Nojaa, en tiedä. Mutta sen tiedän, että se toimi."
"Hei katsos vaan, kuka se sieltä tallustelee."
"APUA!"
"Hei."
"Moi."
"Anteeks. Sä oot mulle tärkee."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti