maanantai 30. maaliskuuta 2015

Riekaleet

Se surullisen kuuluisa rakkaustarina
Kun juoksen pois paikalta
särjettynä ja lyötynä
pieni ääni päässäni sanoo

Mitä minä sanoin

TURPA KIINNI

koitan hengittää nyyhkäyksieni lomassa
silmäni turpoavat punaisiksi
kyynelet tipahtelevat housuilleni
muodostaen kuin musteläikkiä

Miksi koskaan uskoin
olevani tarpeeksi
Sinun unelmasi
liitävät korkealta ylitseni

Miten ikinä uskoin
että alle puolet
riittää sinulle

Ja vaikka kuinka tiedän,
että meidän tulevaisuuteemme
ei olisi koskaan kuulunutkaan
omakotitaloa, pellavapäisiä lapsia
Minä silti haaveilin niistä

Joskus vieläkin mietin,
mitä jos.

Vaarallisia seikkailuja
minä mukautumassa maailmaasi
silmäni olisivat tummemmat
kehoni olisi kuten sinun
emmekä me koskaan pysähtyisi
juoksisimme hengästymiseen asti
Kun keuhkomme melkein repeäisivät
olisimme hetken kuten muut
ja sitten juoksisimme jälleen

Minä en koskaan päässyt sinne asti

Kuivaan kyyneleeni ja pesen kasvoni
Olen virallisesti revitty irti
Ehkä joskus
riekaleet palaavat paikoilleen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti