Kuuntelen pitkästä aikaa Paperi T:tä. Se osaa sanoittaa jotain sellaista, josta muut ei osaa laulaa. Se puhuu asioista, joita ihmisen mielessä oikeasti liikkuu. Pujottaa ne taiteellisuuden verhoon ja melankoliseen kaapuun. Ja silti kaikki, mitä se sanoo räpätessään, tuntuu olevan totta.
Mä katson pitkästä aikaa pinterestistä joulukuvia. Sisustukseen, lahjoihin, valoihin, kaikkeen. Ostin eilen valkoviiniglögiä ja tajusin kotona, ettei meillä oo viinipullon avaajaa. Sitä metalllista kierrejuttua. Laitoin joululaulut soimaan, lämmitin normaalia glögiä ja tanssin. Tunsin olevani vapaa.
Yritän unohtaa asiat, joihin en voi vaikuttaa. Yritän olla niinkuin ihailemani henkilö. Hän, joka osaa jättää asiat taakseen ja olla ajattelematta niitä. En voi antaa asioiden määritellä mun elämää, johon en voi vaikuttaa.
Yritän oppia tuntemaan itseäni. Opetella, mitä on olla huoleton minä. Onnellinen minä. Minä, jolla ei olisi niin paljon itsetunto-ongelmia. Oppisin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja tajuamaan sen, että olen hyvä juuri näin.
"Älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot. Älä koskaan ikinä muutu, miten joku ees kehtaa sanoo jotain noin typerää?"
Ihminen ei ole sama asia kuin hänen tekonsa. Ihminen on itsessään aina arvokas ja rakastamisen arvoinen, vaikka hänen tekonsa eivät olisikaan. Yritän opetella sitäkin. Niin itseni kuin muiden kannalta.
Haaveilen silti ja sytytän toivonkipinöitä. Sytyttelen enkelikynttilää. Käyn hautausmaalla kivellä, joka on omistettu meille ja itken. Ja vihdoin näen valoa tunnelin päässä. En ehkä sitä valoa, mitä olen toivonut. Mutta valoa. Pois täältä pimeydestä.
Kaikki on hyvin.
❤️
VastaaPoista