Vääränlaista lohdutusta

Ihmeitä ei aina tapahdu. Jotkut saavat kokea sen hyvin karvaasti vaikeiden elämäntilanteidensa keskellä. Aina ne suunnitelmat, joiden varaan elämäämme suunnittelimme, eivät toteudukaan. Haaveemme ja suunnitelmamme menevät hakkelukseksi pöydälle, ja niistä sirpaleista joudumme kasaamaan uutta, jotta voisimme kutsua elämäämme elämisen arvoiseksi. Aina niihin lukuisiin vuodatettuihin kyyneleisiin ei ole luvattu helpotusta. Rukouksiin ei välttämättä tule sellaisia vastauksia kuin me tahdomme, tai sisimpämme huutava kaipuu kaikuu kuuroille korville. Kaikki ei ole yhtä onnea ja auvoa, eikä Jumala ainakaan ole mikään karkkiautomaatti.

Liian usein elämäni varrella olen kohdannut lauseita ja sanoja, tekoja ja toiveita, joiden olen huomannut satuttavan enemmän kuin tarpeeksi. Olen joutunut opetella hyväksymään kipeitä asioita ja kuuntelemaan sekä näkemään lohdutuksia ja sanoja, jotka eivät lohduta ensinkään.
Tiedän, että ihmiset tarkoittavat vain hyvää sanoessaan tiettyjä lauselmia, mutta totta puhuakseni ne taitavat enemmän satuttaa kuin auttaa.
"Kyllä ihmeitä tapahtuu", "kunhan vain lopetat stressaamisen" ja "kun mä luovutin haaveeni Jumalalle, Jumala vastasi mulle, ja antoi sen, mitä olin niin kauan rukoillut". Jokainen lause satuttaa. Toinen enemmän, toinen vähemmän.
Se, että ihmeitä tapahtuu joillekin ihmisille, ei ole mikään tae siitä, että ihme tapahtuu kärsivän ihmisen elämässä. Ja en usko, että olisi edes ihmisen psyykeelle hyväksi jäädä vain odottamaan ihmettä ja riippua sen varassa. Kun toivoo ihmettä kuukaudesta ja vuodesta toiseen, se syö mielen hyvinvointia kavalasti sisältä päin. Sitä jättää nauttimatta tästä hetkestä, koska elää haavemaailmassa "jos se ihme mulle suotaisiin, niin..."
Stressaamisen lopettaminen? Helpommin sanottu kuin tehty. Kuvittele, että haluat jotain. Enemmän kuin mitään muuta olet ikinä halunnut. Olet valmis tekemään kaikkesi sen eteen ja työskentelemään päivin ja öin. Ja mitään ei tapahdu. Siinä vaiheessa, kun joku ehdottaa stressaamisen lopettamista, se on sama asia kuin joku sanoisi hukkuvalle: "Hei, ootko koittanut uimista? Oon kuullut, että se pitää sut veden pinnalla."
Se, että luovuttaa haaveensa Jumalalle, ei ole mikään tae siitä, että Jumala karkkiautomaatin tavoin vastaa. Pling, yksi haave laitettu automaattiin. Toinen pling, hahaa, sain haaveeni takaisin vastauksen kera. En sano, ettei haaveidemme luovuttamisessa Luojalle olisi paljonkin hyötyä. Siitä on hyötyä. Paljon. Varsinkin henkisen hyvinvointimme kannalta. On vapauttavaa antaa kaikki haaveensa sen käsiin, jonka toimet voi tietää oikeiksi. Haaveidensa luovuttaminen antaa luottamuksen siitä, että ollaan isommissa käsissä. Mutta aina se ei tarkoita sitä, että kun haaveensa luovuttaa, sen saa takaisin. Joskus haaveen luovuttaminen Isän käsiin saattaa oikeasti tarkoittaa sitä, että ne haaveet luovutetaan. Ikuisiksi ajoiksi. Ei siksi, että meitä kidutettaisiin, vaan siksi, että Hänellä on jotain parempaa. Haluan tällä vain muistuttaa siitä, että on myrkyllistä antaa ohjeita elämässään kärsivälle ihmiselle, joissa kehotetaan luovuttamaan kaikki Jumalalle, ja että sen jälkeen kaikki on vain onnea ja omien unelmien toteutumista. Elämä ei aina mene niin. Ja siksi tällaisten ohjeiden antaminen voi satuttaa paljon enemmän kuin ikinä voisimme uskoakaan.

Elämämme polku ei useinkaan mene kuten suunnittelemme, ja taidan jauhaa tätä ajatusta siihen saakka, kunnes itsekin vihdoin sisäistän sen paremmin. Tahtoisin vain nähdä sen, että kohtelisimme toisiamme lempeämmin. Emme antaisi ohjeita tilanteisiin, joita emme ymmärrä. Kukaan ei voi ymmärtää, jollei itse ole kävellyt samoja teitä ja polkuja.
Niin kauan, kun emme ole kävelleet sen toisen ihmisen saappaissa, emme voi tietää, miltä juuri heistä tuntuu. Haluan, että olisimme armollisempia toisillemme. Että meidän elämämme myrskyissä meillä jokaisella olisi hiukan helpompaa.