perjantai 18. tammikuuta 2013

Salaisen kielletty rakkaus

He seisovat vierekkäin ja juttelevat jotain, josta saan selville sanoja sieltä täältä. He hymyilevät toisilleen. Ruskeahiuksinen heittää ilmaan hauskan lausahduksen ja kumpaakin alkaa naurattaa. Vaaleahiuksinen kumartuu tummahiuksiseen päin, muutaman sentin päähän, eikä tummahiuksinen kavahda pois. Heillä on ihan varmasti jotain meneillään, ajattelen.
     Opettaja tulee avaamaan luokan oven ja astelen nopeasti paikalleni ja katselen heidän kehonkieltään tarkemmin.
     Vaaleahiuksinen hipaisee tuskin huomaamattomasti tummahiuksisen käsivartta ennenkuin istahtaa omalle paikalleen. Koko tunnin ajan he naureskelevat keskenään, väillä katsovat toisiaan silmiin hymyillen.
     Miksei kukaan muu huomaa mitään, mietin tarkkaillessani tuota selvää pariskuntaa. Heistä oikein huokui se, että he ovat ihastuneet toisiinsa. Kunnes tajusin, että he yrittävät salata sen muilta. Se on heidän pieni salaisuutensa. Heidän ja minun. Mutta minä en aio kertoa siitä kenellekään, joten oikeastaan salaisuus on edelleen heidän kahden välinen.
     Tunti loppuu, he keräävät tavaransa, naurahtavat, lähtevät liikkeelle. Minä lähden vaivihkaa heidän peräänsä seuraten katseellani heidän suloisen salaista ruumiinkieltään. He kulkevat vierekkäin, käsien välillä hipaistessa, välillä kunnolla koskettaen toisiaan. he kummatkin sävähtävät aina käsiensä kohdatessa, joka vain vahvisti näkemystäni siitä, että he ovat rakastuneet,
     Voiko suloisempaa olla kuin salainen ja toisaalta kielletty
     Rakkaus

2 kommenttia: