Vapaa

"Nooniin, istu siihen ratin taakse."
Auto starttaa, auto lipuu tielle. Sanat lentävät ilmaan, haihtuvat nopeasti, mutta piirtyvät muistiini, ennenkuin ne ovat jo tallautuneet uusien heittojen alle. Hymy karehtii koko ajan huulilla. Tähdet silmäkulmista eivät häviä minnekään. Nauru kaikuu, musiikki täyttää auton. Päivän kipeys on unohdettu, koska nyt kaikki on hyvin. Minä saan olla minä.
"Nyt ei enää päästä karkuun."
Jos tilanne olisi toinen, silmänisku olisi jo tavoittanut katseen. Käsi olisi liukunut toiselle puolelle, niinkuin hetki aikaisemmin. Sormet olisivat hipaisseet poskea ja huulten kosteus olisi löytänyt parinsa. Kämmenet olisivat löytäneet paikkansa vartalon kaarilta, sieltä, minne ne kuuluivat.
Mutta koska nyt on nyt ja tämä on näin, me puhumme, ja katselemme vesipisaroita tuulilasissa. Minä kerron asioita, joista en puhu kenellekään, koska tunnen olevani turvassa. Tiedän, että täällä minua ei satuteta, nämä huulet eivät lyö ilmoille yhtään pistävää sanaa, joka vetäisi minut syvemmälle veteen. Siksi pystyn puhumaan asioista, jotka sattuvat, mutta joista pystyn puhumaan. Ainakin tässä.
Auto kaartaa pois, ja uudet näkymättömän silmäniskut siivittävät matkaa. Mieleni tekisi jatkaa tätä ikuisesti. Puhua sanoja, kertoa tarinoita, nauraa lauseille ja luoda nopeita silmäyksiä kasvoihin, jotka ovat lähellä, mutta silti niin kaukana.
Naururypyt kertyvät silmäkulmiin hymyjen myötä. Nauru on ihanaa kuunneltavaa, ja minä hengitän vapaasti. Ehkä hiukan vaativaa, mutta vähät siitä. Tunnin ajan sinä olet minun. Tunnin ajan minä olen vapaa. Tunnin ajan minulla on mahdollisuus.