"Enhän mä toki."
Vaikka en ole varma sanoista,
se taisi olla jotain tuonkaltaista.
Kuukausien hiljaisuuden jälkeen,
sanasi tulivat suoraan minulle.
Eikä se ollut kuvitelmaa,
koska istuessani maassa,
sinä kyykistyit yläpuolelleni,
katsoit minua silmiin,
ja pudotit lisää sanoja suustasi.
En muista sanoja,
muistan vain sen, että katsoin sinua silmiin,
sinä katsoit minua silmiin,
ja sinä puhuit minulle.
En minä kaipaa sinua,
tahdon vain sinun olevan onnellinen.
Ja niin sinä oletkin,
minä näen sen.
Ja koska sinä olet onnellinen,
sinä puhut minulle,
minä voin antaa anteeksi,
muistaa kaiken,
ja silti kasvoillani on hymy
ja pieni onnen kyynel.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti