maanantai 20. kesäkuuta 2016

Äs

Niin. Minä selasin juuri tätä sivua
ja näitä kuvia
painoin sydämiä ja unelmoin
milloin kauniista huoneesta,
vartalosta, hiuksista, ruokavaliosta
kaikesta siitä, mikä oli mielestäni
niin tärkeää

Hetken mietin, miten jaksoin
päivästä toiseen selailla
niitä samoja tyhjiä kuvia täynnä värejä
Olinpa hölmö.
Minähän puhuin sinun kanssasi
siinä samalla ihan vain

Katselin ruudun oikeasta yläkulmasta
sinun kuvajaistasi
puhuin sinulle kaikesta
maan ja taivaan väliltä
tai taivaan ja helvetin

Minun oli hyvä olla,
enkä minä olisi kaivannut mitään enempää
Silti.
Silti joskus mietin, että entä jos
Entä jos en olisi valhdellut unestani
entä jos en olisi lähtenyt siihen mukaan
entä jos olisimme pysyneet vain ystävinä
entä jos minun ei olisi pitänyt pettyä

Ja kuitenkin minä tiedän,
etten olisi valinnut toisin,
koska tahdoin edes pienen hetken vain
tuntea sinut lähelläni
ja kuvitella, että me kuuluimme yhteen.

En enää valitsisi niin,
mutta tiedän, että silloin ei ollut toista mahdollisuutta
koska olin liian juopunut ymmärtämään
mikä satuttaa ja mikä lohduttaa

En tiedä, olenko oppinut sitä vieläkään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti