Kun luon katseeni taivaalle, joka maalautuu vereen, enkä voi olla miettimättä sitä, miten monta erilaista valintaa olisin voinut tehdä, että näin ei olisi käynyt. Ja silti tiedän, etten olisi tehnyt mitään toisin. Olisin valinnut joka ikisen väärän valinnan, koska ne huonot päätökset ja murskaavat sydänsurut johdattivat minut siihen, että katson tämän maailman tuhoa kauhuissani ja kyyneliä poskillani, mutta käsi sinun kädessäsi.
Oli elokuun ensimmäinen päivä, kun ojensit minulle kätesi ja esittelit itsesi. Sieluton hirviö, joku sanoi. Ja minä luulin sitä vitsiksi.
Kynnet, jotka syttyivät itsestään tuleen, eivätkä sammuneet. Silmät, jotka janosivat koko ajan lisää, tahtoivat nähdä enemmän. Vielä yksi kerros vaatetta pois hänen päältään. Vielä yksi pala hänen sydämestään mukaasi.
Kun auto luisui pimeillä kujilla melkein 180 asteen kulmissa, minä en enää pelännyt. Koska tiesin sinun hallitsevan pienimmätkin liikkeet.
Joki, jonka alla virtasi toinen joki. Mustanaan verta. Joki, joka ei koskaan tyrehtynyt, kasvoi vain. Sen alkulähteellä ei ollut kukaan käynyt. Paitsi ne, jotka sen aloittivat. Sinä olit yksi ensimmäisistä.
Kuristava ote kaulallani, joka vannotti pysymään erossa kaikesta tästä. Uhmakkaat silmät, jotka eivät suostuneet luovuttamaan.
Puristava tunne siitä, että olen tehnyt väärin enemmän kuin kukaan muu koskaan. Valinnut huonoimmat reitit ja sylit, joihin käpertyä.
Hiljainen kuiskaus keskiyöllä korvaani: "olethan silti minun?"
"Olen."
Ja koska jumalatar ei saa rakastua ihmiseen, joki virtasi taivaalle manalan sijaan. Koko maailma sai kohdata sen vihan maljan, joka olisi kuulunut kahdelle rakastavaiselle. Ja vaikka näen ihmisten huutavan ja kärsivän, itkevän menetettyjä elämiään, minä en kadu. Pidän sinut vierelläni, kunnes kuolen itsekin.
Tiedäthän sen, Nemesikseni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti