Kuulen sinut

On kulunut taas pari päivää siitä, kun viimeksi näit hänet. Ja jos mahdollista, olet miettinyt häntä entistäkin enemmän. Ne silmät. Niiden kuva ja niiden aiheuttama tunne vain takovat sinun mielessäsi kuin päänsärky, joka ei tahdo väistyä. Tosin tuo tunne ei ota kipeää, lähinnä se vain saa sinut todella hämmentyneeksi.
Mutta se kosketus. Miten jonkun toisen ihmisen kosketus voi tuntua niin erilaiselta? Miten jonkun kosketus voi oikeasti saada sinun kädestäsi sen kohdan, johon hän kosketti sinua, kihelmöimään ja lopulta, kun se kihelmöinti lakkaa, se kohta sinusta tuntuu aivan erilaiselta kuin muu kehosi. Se vain tuntuu elävämmältä. Et osaa selittää sitä millään muulla tavalla.
Hän vetää sinua puoleensa. Se on selvää. Ketä hän ei vetäisi puoleensa? Hän on kaunis, eikä hän ole tavallinen. Miksi hän ei kiinnostaisi sinua?
Kävelet asunnossasi ympäriinsä ja mietit, uskaltaisitko pyytää häntä vaikka kahville. Tai elokuviin. Tai edes jotain. Ovikellosi soi. Kuka ihme soittaa ovikelloasi keskellä yötä? Mietit mielessäsi, että uskottavasti se on joku sinun humalainen kaverisi, joka ei vain jaksa lähteä kotiin asti ja tahtoo yöpaikan. Onhan sentään perjantai-ilta.
Hän seisoo sinun ovesi takana. Päällään pelkästään musta silkkinen yömekkonsa.
"Hei, anteeksi että mä häiritsen sua keskellä yötä, mutta ei tiennyt kenen muukaan oven taakse mennä."
Katselet häntä hämilläsi, hän on samanlaisessa varustuksessa liikkeellä kuin silloin kerran, kun hän tuli pyytämään sinulta kahvinpuruja. Ei sukkia, ei muita vaatteita kuin tuo mekko.
"Tule sisään", sanot hänelle. Hän kävelee suoraan pöytäsi ääreen, kyselemättä sen kummemmin lupaa. Kuin hän olisi ollut sinun luonasi kymmeniä kertoja aikaisemminkin.
"Mä olin haukkaamassa vähän raitista ilmaa tossa parvekkeella, kun sit yhtäkkiä joku ylemmän kerroksen asukas käveli mun asunnon oven ohi ja sulki sen. Se kai luuli, et olin lähteny jonnekki ja jättäny sen vahingos auki, vaikka oikeesti se oli vaan sen takii auki, ku en aatellu viipyä kauaa, enkä jaksanu ottaa avaimia mukaan."
Ajatuksesi vaeltavat. Tänään on lauantai. Huoltomies on töissä vasta maanantaina.
"Joten jos vaan millään mahdollista, niin saisinko mä jäädä sun luokses yöksi? Mä voin nukkua vaikka lattialla maton päällä jos ei oo patjaa. Tai jos tiiät jonkun sun tutun, jonka luokse vois mennä."
Hän. Tuo nainen. Sinun luoksesi yöksi? Totta hitossa!
"Joo tottakai sä voit jäädä. Ja sä saat nukkua ihan tossa mun sängyssä, jos vaan tahot. Mä voin ottaa patjan tuolta kaapista."
"Kiitos ihan hirveen paljon!" Hän kiittää, ojentaa kätensä pöydän ylitse ja puristaa sinun kättäsi hymyillen.
Sinun kättäsi kihelmöi jälleen.
"Mä voin kyl nukkua ihan sun lakanoilla, niin ei tartte niitä mun takia vaihtaa."
Sinä hymyilet hänelle, ja kaivat itsellesi patjan kaapista. Sinun sydämesi ei osaa rauhoittua. Hän aikoo nukkua sinun luonasi.
Menette nukkumaan, hän toivottaa sinulle hyvää yötä.
Pyörit patjallasi, etkä saa unta. Tuo ihmeellinen nainen on vain parin metrin päässä sinusta. Miten sinä voisitkaan saada unta.
Olet torkahtanut, heräät siihen, kun joku hiippailee keittiössä. Nouset istumaan, ja katsot, mikä siellä on.
"Ai sori, mä kävin vaan vessassa", hän sanoo. Hän epäröi hetken, kunnes jatkaa: "Haluaisitko sä tulla mun viereen nukkumaan? Toi iso sänky tuntuu niin oudolta yksin."
Räpyttelet silmiäsi. Onko tämä unta? Pyysikö hän juuri sinua nukkumaan hänen viereensä. Hän ojentaa kätensä ja sinä tartut siihen. Kihelmöinti alkaa taas. Nouset ylös ja menet hänen viereensä makaamaan. Koitat olla herrasmies ja antaa hänelle tilaa nukkua, mutta hän painautuukin sinun kylkeesi kiinni. Joka ikistä kohtaa, mitä hän omalla vartalollaan koskettaa, alkaa kihelmöidä.
Ja tässäkö pitäisi muka yrittää nukkua, ajattelet itseksesi.
"Noh, onhan sitä pahempiakin tapoja valvoa", hän kuiskaa.