Sinä kävelet keskustassa, kuten aina tiistaisin. Istahdat tavalliselle paikallesi ja alat katsella ihmisiä. Etsit inspiraatiota. Tänään sinulle ei riitä tavallisuus. Haluat nähdä jotain, joka herättää sinun sisälläsi jotain eloon. Ei pientä kipinää, vaan palavan roihun. Toivot, että tänään tuo inspiraatio kävelee sinua vastaan.
Sinä nostat aurinkolasit nenällesi ja luot katseesi ihmisiin. Tavallisia. Tavallisia. Tavallisia. Ei mitään sellaista, jonka takia kannattaisi vaivautua. Istut odottaen monta tuntia, kunnes kyllästyt odottamiseen. Ehkä huomenna, sinä ajattelet ja nouset ylös.
Sitten näet kaukana jotain, joka kiinnittää sinun huomiosi. Istut paikallesi. Ja vain katsot, mikä tuo ilmestys on, joka lähenee sinua joka sekunti.
Alat tehdä havaintoja hänestä.
Hän on punaista ja mustaa. Hän on vaarallinen kuin veitsi, joka on sinun keittiölaatikostossasi. Yksikin pieni lipsahdus, ja joka paikka on täynnä pelkkää sekasortoa.
Sinä katsot häntä, kun hän kävelee sinun ohitsesi. Hänen huumaava tuoksunsa lumoaa sinut. Se on sekoitus merellistä tuulta ja mausteisia vivahteita, jotka häivähtävät ennen kuin ehdit tunnistaa, mistä siinä oli kyse. Hänen hiuksensa hulmuavat hänen liikkuessaan. Tuo kaunis kiharapilvi.
Katselet hänen vaatteitaan. Ne ovat mustat. Hänellä on niitein koristeltu nahkatakki. Musta lyhyt paita ja mustat korkeavyötäröiset nahkahousut. Kuinka joku voi näyttää noin hyvältä nahkahousuissa? Kysyt iteltäsi.
Hänen silmänsä eivät ole tavalliset. Ne aiheuttavat liian monenlaisia tunteita ollakseen vain silmät. Kun ne katsovat sinuun, sinä tunnet, kuinka joku kulkee lävitsesi. Hänen katseensa tuntuu siltä kuin hän näkisi enemmän kuin kukaan koskaan aikaisemmin. Ne polttavat. Ne ovat kylmät. Ne ovat hänen.
Tuo ilmestys kulki aivan liian nopeasti ohitsesi. Huokaiset ja kirjoitat kaiken muistiin ja lähdet kotiisi. Sinä sait inspiraatiota tuosta naisesta moniksi päiviksi.
Mutta se ei riitä sinulle, sinä tahdot nähdä hänet uudestaan. Et pelkästään siksi, että hän on niin älyttömän erilainen. Vaan myös siksi, että hän sai pitkään aikaan oikeasti jotain liikutettua sinun sisälläsi pelkällä sekunnin kestävällä katseellaan suoraan sinun silmiisi.
Seuraavana päivänä sinä istut taas vakiopaikallesi ja vain odotat. Odotat häntä. Odotat, että hän ei olisi vain turisti, vaan paikallinen. Sellainen, joka voisi uudestaan liikkua tätä katua pitkin.
Sinä odotat jälleen tunteja. Sinä tähyilet joka suuntaan, että voisit nähdä edes vilauksen hänestä. Siitä eilisestä satumaisesta olennosta.
Päivä alkaa jo olla lopuillaan, ja joudut toteamaan, että tänä päivänä sinulla ei ollut onnea mukanasi. Nouset seisomaan ja lähdet astelemaan kotiasi kohti.
Kun käännyt kotikadullesi, sinä näet hänet. Pysähdyt. Ja katsot.
Hänen hiuksensa ovat edelleen kiharat, hänellä on punaiset huulet ja punaiset kynnet. Hänellä on baseball takki ja sama eilinen musta lyhyt paita. hänellä on korkeavyötäröinen hame ja korkeat korkokengät. Hän ottaa lasit pois silmiltään ja alkaa kaivamaan laukkuaan. Hän ottaa avaimet laukustaan ja menee sisään sinun rappuusi.
Hämmästyt.
Asuuko tuo nainen sinun rapussasi? Kiirehdit rappukäytävään ja näet, kuinka hän katsoo sinuun päin. Kuin hän olisi odottanut, että sinä astut siitä ovesta sisään. Hän hymyilee sinulle valloittavasti ja sanoo: "Hei, kiva nähdä uusia naapureita."
Sinä vastaat hänelle jotain sen kaltaista kuin hei vaan. Et saa sanaa suustasi. Kuinka voisitkaan saada, koska tuo nainen on sata kertaa ihmeellisempi kuin eilen. Et tiedä, mistä se johtuu. Hänen ulkonäöstään, vai silmistään. Vai jostain ihan muusta.
Hän hymyilee sinulle ja jatkaa matkaansa ylöspäin. Sinä alat seurata häntä. Menet omaan asuntoosi. Suljet oven. Nojaat ovea vasten ja yrität hengittää syvään. Saiko hän todellakin sinun hengityksesi kiihtymään?
Tahdot nähdä hänet uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti