En ollut koskaan ajatellut elämäni menevän tätä rataa, että yksi pieni hassu tuoli voisi muuttaa kaiken, että sen tuolin ansiosta olin saanut kauneimmat kaksi vuotta kuin kukaan osasi kuvitella. Ilman sitä tuolia en olisi ollut onnellinen, ehkä ilman sitä tuolia en olisi nyt surullinen.
Kaikki alkoi, kun olin penkomassa mummoni pölyistä ja hämärää ullakkoa ja löysin kauniin, hienosti kirjaillun antiikkituolin. Kysyin mummolta saisinko viedä sen entisöitäväksi ja mummollahan ei tunnetusti ollut mitään sitä vastaan, hän niin mielellään lahjoitti vanhoja tavaroitaan pois, koska ei itse tarvinnut niitä, mutta ei raaskinut heittää niitä roskikseenkaan. Niimpä minä vein tuolin entisöintiliikkeeseen, joka sijaitsi lähellä omaa kotiani. Silloin näin hänet ensimmäisen kerran.. Hänet, joka teki minut onnellisemmaksi kuin kukaan. Hänet, joka sai minut itkemään takiaan enemmän kuin kukaan.
Hän oli siellä apulaisena. Hän entisöi tuolini ja minä sain sen asunnolleni. Hakiessani tuolia hän pyysi numeroani ja samalla sitä kysyessään hän katsoi minua suloisesti silmäripsiensä lomasta ja tottakai minä annoin sen, ei häntä pystynyt vastustamaan, hänhän oli vietävän suloinen.
Hän soitti minulle seuraavana päivänä ja pyysi kahville lempikahvilaani, joka sattui olemaan myös hänen lempikahvilansa. Juttelimme siellä paljon, niin paljon, että aika meni nopeasti, kuin juokseva gebardi ja huomasimme, että meillä oli todella paljon yhteistä.
Näimme sen jälkeen paljon uudelleen, monia kertoja ja ennenkuin kunnolla tajusinkaan koko asiaa, me seurustelimme. Olimme täydellisen onnellisia yhdessä, meidän oli vaín niin helppoa olla toistemme kanssa.
Vuoden seurustelun jälkeen hän kosi minua romanttisesti meren rannalla ja tottakai minä suostuin. Kuka sellaisesta kosinnasta olisi voinut kieltäytyä? Sitten me aloimme suunnitella häitä. Niistä piti tulla isot kermakakkuhäät, joissa kaikki juhlavieraat itkevät onnen kyyneleitä.
Kaksi kuukautta ennen häitä rakkaani lähti soutelemaan pikkuisella venellään, hän piti niin paljon kalastamisesta. Sää oli aurinkoinen ja vain pari pilvenhattaraa lipui taivaalla. Mutta ihan yhtäkkiä taivaalle alkoi kasaantua violetinmustia pilviä. Tuli ukkosmyrsky. Odottelin häntä laiturilla hiukan huolestuneena. Hän putosi veneen kyydistä, eikä päässyt enää pintaan.
Minä surin monta kuukautta, kastellen tyynyni joka yö kyynelilläni, jotka vuodatin muistellessani meidän yhteisiä ja kauniita hetkiämme. Mutta niinä aikoina ajattelin kuiten sitä, että hän haluaisi minun jatkavan elämääni. Niin minä teinkin.
Sinun vuoksesi minä jatkoin elämääni, rakkaani, mutta en tullut kenenkään kanssa niin onnelliseksi kuin sinun, kyllä, minulla on hyvä aviomies ja kauniita lapsia, mutta silti, edelleen kaipaan sinua, koska sinä teit minut onnelliseksi. Jos ei olisi ollut sitä tuolia, olisin ehkä onnellisempi, en haikailisi perääsi, koska en tietäisi paremmasta kuin tämä, niin, ehkäpä. Mutta silti, en vaihtaisi vuosiamme mihinkään, sinä olet aina sydämessäni ja minun rakkaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti