"Minä olen elämäsi suloisin virhe", kuiskasit korvaani, enkä ymmärtänyt, mitä sinä sanoit. Tahdoin vain olla kanssasi tässä ja nyt. Nyt ja aina. Ikuisesti. En uskonut, että mitään pahaa oli olemassakaan, kun sinä olit kanssani. Sinä pidit minun pelkoni loitolla, sinä haihdutit painajaiset pois ja suljit minut turvalliseen kuplaan.
Sinun rakkautesi ja sanasi saivat minut kokemaan ihmeellisiä asioita. Näin auringonlaskut ensi kertaa sellaisina kuin ne ovat. Luonnon äänet eivät koskaan olleet olleet niin kauniita ja kutsuvia. Ne viettelivät minut mukaansa, kuten sinäkin. Mikään maailmassa ei ollut entisellään. Jos joku oli joskus ollut kaunista ja hyvää, sinun jälkeesi se oli kauneinta ja viattominta maan päällä.
Jokainen elämäni osa-alue muutti muotoaan. Aloin nähdä kauneutta ja iloa paikoissa, joissa oli ennen pelkkää tuskaa. Sinä nostit kauneuden esiin palaneista kodeista ja ruostuneista kihlasormuksista. Sinä nostit kauneutta kaikkialle, missä sitä ei oltu ennen nähty. Sinun kykysi herättivät maailman eloon.
Kun rakensimme puumajaa, katselin sinua työn touhussa. Sinä olit keskittynyt. Sinä tiesit, mitä teit. Sormesi taiteilivat näppärästi köysien kanssa, ja hartiasi kantoivat vanhasta tottumuksesta lautoja paikoilleen. Työsi tanssi eteenpäin ja mietin, oliko mitään, jota sinä et olisi tehnyt kauniisti. Olit kuin toisesta maailmasta.
Toisesta maailmasta sinä todellakin olit. Enkä olisi koskaan saanut tietää sitä, jollen olisi oppinut katsomaan kaiken sen kauneuden läpi. Kun sinun kauneuttasi katsoi tarkemmin, huomasi, että siinä oli säröjä. Ja kun oppi katsomaan niiden pienien säröjen välistä, näki pimeyttä. Ei sellaista pimeyttä, joka tuli siitä, että ei ollut mitään nähtävää, tyhjää pimeyttä. Ei, se oli synkkää pimeyttä, joka peitti taakseen rumia salaisuuksia. Se pimeys oli turruttavaa.
Minulle kesti vuosia nähdä kauneudessa olevat säröt. Ja taas vuosia löytää säröjen takana oleva pimeys. Ja kun ensi kerran näin sen, tiesin ennenkuin jo käänsin kylkeäni, että sinä olet poissa.
Sinä teit maailmastani kauniin, sitä en kiellä. Sinä sait minut uskomaan unelmiin, sitä en voi salata. Sinä opetit minut nauttimaan elämän pienistä asioista, sitä en voi kiistää. Mutta sinä opetit minut myös näkemään sellaista, jota minun ei olisi koskaan pitänyt nähdä.
Sinä opetit minut löytämään pimeyden kauniiden asioiden takaa. Sitä sinä tarkoitit, kun sanoit, että olet elämäni suloisin virhe. Sen kaiken suloisuuden alta opin näkemään virheet. Ilman sinua en olisi oppinut näkemään sitä. Se oli virhe. Että minä opin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti