Maailmasi on musta, on olemassa pieniä onnen pilkahduksia, tähtiä.
Sitten tulit sinä, liekehtivä meteoriitti, ja koko maailma säteilee onnea. Siltä se tuntui, kun me tapasimme. Me tapasimme aurinkoisella rannalla, olin juuri saanut levitettyä pyyhkeeni maahan ja nautin auringosta, kunnes sinä tulit aurinkoni eteen. Sinulla oli drinkkilasi kädessäsi ja hymy kasvoillasi. Virnistit minulle ja kysyit, haluaisinko tulla sinun kanssasi ottamaan aurinkoa. Tottakai minä suostuin.
Levitin pyyhkeeni viereesi ja sinä kerroit minulle, että rakastat aurinkoa. Sitten otit esiin aurinkovarjon ja pystytit sen yllesi siten, että olit varjossa.
Kun olimme ensimmäisillä treffeillämme, olimme kävelemässä kohti erästä kahvilaa. Taivaalla oli tummia pilviä ja sanoin, että pian alkaisi sataa. "Ihanaa", sinä vastasit, "Minä rakastan sadetta."
Kun alkoi sataa, kaivoit repustasi esiin sateenvarjon ja pysyttelit sen alla, ettet kastuisi.
Ensimmäisellä kerralla, kun saavuin kotiisi, esittelit minulle yksiötäsi ja näytit minulle maisemia avonaisesta ikkunasta. Pieni tuulevire heilutti hiuksiasi, ja sanoit, että rakastat tuulta. Hetken kuluttua suljit ikkunan. Ja menit keittämään meille vihreää teetä.
Eräänä aamuna heräsin vierestäsi ja tunsin, kuinka sormesi sivelivät käsivarttani. Annoit minulle suukon ja kuiskasit ne kolme pientä sanaa.
Kyyneleet tulivat silmiini. Sinä kysyit, mitä mieltä olen siitä. Vastasin, että olen peloissani.
-Bob Marley
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti