Kuu

Tuntuu kuin kaikki olisi uutta. Mikään ei ole paikallaan. Mikään ei ole ennallaan. Hän pyysi minua kertomaan, miltä tämä kaikki tuntuu. Miten voisin kertoa hänelle mitään, jos en itsekään löydä sanoja kuvailemaan sitä onnea, joka on minulle suotu.
Minun maailmani oli musta. Siellä täällä oli pieniä tähtiä, valon pilkahduksia, joiden luulin pitävän minut hengissä. Hypin tähdeltä toiselle etsien jotain, jota tähdet eivät voineet minulle tarjota. Ne tähdet olivat kauniita hetken, kunnes menin liian lähelle ja ne polttivat minut.
Yritin saada tähdet ymmärtämään, että minua ei saa polttaa. Minun pitää saada nauttia niiden pienestä ja kauniista loisteesta. Mutta joka ikinen kerta, kun pääsin vähänkään lähemmäs, minun oli palattava takaisin. Ja kun olin kääntänyt kerran selkäni tähdelle, sitä ei enää ollut.
Koko elämäni olin katsellut hapuillen taivaalle katsellen tähtiä, jotka voisivat auttaa minua. Ajattelin kerta toisensa jälkeen, että ehkä tämä tähti ei satuttaisi minua ja lähdin sen luokse. Ja kerta toisensa jälkeen jouduin palaamaan takaisin pettyneenä ja satutettuna. Kerta. Toisensa. Jälkeen.
Ensimmäisen kerran, kun halusin päästä lähemmäs tähteä ja kun se sitten poltti minua, minuun sattui paljon. Itkin päiviä, en päässyt siitä yli kuukausiin. Seuraava tähti satutti vähemmän. Seuraava taas vähemmän. Tai siltä se ainakin tuntui. Minä turruin kipuun.
Ja loppujen lopuksi tähtiä oli monia vuodessa, kun ennen niitä oli vain yksi vuodessa. Minun kipuni oli turtunut ja siksi tahti kiihtyi kuin sinfoniassa, joka vyöryy eteenpäin voimalla.
En edes muista, kuinka kauan etsin tähtiä tähtien perään uskoen, että tämä on viimeinen. Mutta ei se koskaan ollut. Kun edellisen tähden kauniin valon muisto oli häipynyt, minä tahdoin uuden tähden. Ja taas uuden. Ja uuden. Tähtien muistot sekoittuivat päässäni, enkä enää ollut varma siitä, mikä tähti löytyi mistäkin. Tähtien etsiminen uuvutti minut ja sai minut tahtomaan lisää. Satuttamaan itseäni lisää.
Kunnes löysin sinut. Kunnes löysin kuun. En ymmärrä, miten en näiden kaikkien vuosien aikana ollut koskaan kääntänyt päätäni, että olisin voinut nähdä kuun. Se oli kaunis. Se oli täynnä valoa. Ja se ei satuttanut minua.
Minä näin, että tämä oli se, jota olin aina etsinyt tähtien joukosta. Kuu oli minun. Se oli minulle. Eikä minun koskaan tarvitsisi luopua siitä. Ja kaiken kokemani jälkeen, minä voin olla onnellinen.