sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Yön silmät

Kävelin hitain askelin huoneeseeni miettien sinun suudelmaasi. Se oli tuntunut paremmalta kuin olin koskaan osannut kuvitella. Olin haaveillut sinun kosketuksestasi usein, ja silloin, kun olin kunnolla uppoutunut haaveisiini, minä kuvittelin, kuinka sinä suutelisit minua. Haaveissani huulesi olivat pehmeät ja ne maistuivat suolaiselta.
     Kun meidän huulemme kohtasivat oikeasti, lävitseni kulki kuin tulinen aalto. Sinun rakkautesi kulki lävitseni. Se tuntui paremmalta kuin mikään. Koskaan. Huokaisten vaihdan yövaatteet ylleni ja avaan ikkunan. Tiedän, että sinä olet jossain ikkunani takana. Olet varjoissa nurkan takana, olet myskin tuoksuna ilmassa. Olet lintujen viimeisinä liverryksinä puissa ennen yön laskeutumista. Olet tuulen huminana kahisevien lehtien välissä. Olet auringon viimeisissä säteissä, jotka pyyhkivät maata, ennenkuin aurinko painuu mailleen.
     Kuiskaan ikkunasta pihalle, niin hiljaisella äänellä, että vain sinä voit sen kuulla. Kuiskaan odottavani sinua. Lämmin kevättuuli leyhyttää hiuksiani suhisten. Auringon viimeiset säteet lämmittävät poskeani. Ja lintujen viimeiset laulut kuulostavat sinulta. Sanon sinulle hyvää yötä ja käperryn peittoni alle. Jätän ikkunan auki tietäen, että minulle ei tule kylmä, koska sinä valvot untani.
     Kun olen unen rajamailla, kuulen selvästi pienen kiuskauksen, joka sanoo: "Me saamme kohdata unissa. Minä maksoin niistä."

     Makaan ruohokentällä nauttien lämmöstä ja ruohon pehmeydestä selkääni vasten. Minulla on silmät kiinni. Käteni ovat pääni alla tukemassa sitä. Minä odotan sinua. Tunnen kuinka auringon valo lisääntyy ja sitten kuulen sinun äänesi.
     "Hei."
     "Hei", henkäisen. Sinun äänesi on joka kerralla yhtä ihmeellinen. Ihankuin sitä ei oikeasti olisi olemassakaan ja samaan aikaan se on voimakkain ääni, mitä maa päällään kantaa. Sinun äänesi on tuulen humina, maan kuiskaukset, lehtien kahina, veden solina. Ne kaikki sekoittuvat sinun äänessäsi.
     "Halusin tulla tapaamaan sinua", supatat niin lähellä korvaani, että tunnen lämpimän hengityksesi. Hengitän syvään. Nautin sinun tuoksustasi, joka leijailee kaikkialla. Sinä olet kaikkialla. Sinä olet koko maailma.
     "Haluaisin kokeilla jotain. Siis jos se sopii sinulle", sanot epäröivästi. Olet niin lähellä, että tunnen jokaisen pienemmänkin henkäyksen poskellani.
     "Kokeile", hengähdän huumaantuneena sinun läheisyydestäsi. Yleensä et ole näin lähellä minua, koska pelkäät polttavasi minut.
     Tunnen lämpimän hengityksesi siirtyvän korvani juurelta poskeani kohti, jonka luota se siirtyy huulieni yläpuolelle. Minä makaan hiljaa paikoillani ja odotan, mitä sinä tekisit, koska tiesin, että yksikin äkkinäinen liike voisi olla väärä, ja sen jälkeen en saisi nähdä sinua koskaan. Sitten tunnen sinun lämpimät huulet omillani, mutta tällä kertaa ne eivät ainoastaan hipaise omiani, sinä suutelet minua, sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Ja mikä ihmeellisintä, tuli, jonka tunsin viime kerralla, ei satu. Viimeksi se poltti, nyt se on kuin jäistä tulta, se tuntuu, mutta tiedän, että se ei vahingoita minua. Olen niin ihmeissäni siitä, että unohdan pitää silmäni kiinni, ja avaan ne.
     Sinun ruskeat silmät katsovat minua takaisin. Odotan, koska palaisin tomuksi, mutta niin ei tapahdu. Olen niin hämmentynyt, että en enää vastaakaan suudelmaasi, vaan tuijotan sinua takaisin. Tuijotan sinun kasvojasi, joita en ole koskaan ennen nähnyt. Kyynel tipahtaa sinun poskeltasi minun poskelleni.
     "Miten...?", minä henkäisen, mutta sinä laitat sormen huulileni ja sanot:
     "Älä kysy, kun heräät, kaikki on kuin ennen."
     "Onko tämä siis unta?", kysyn niin hiljaisella äänellä, että en usko edes sinun kuulevan sitä.
     "On."
     Mietin tätä uutta tietoa hämmäentyneenä, ja ajattelen, että jos kerran tämä on pelkästään unta, voin tehdä kanssasi juuri kaikkea sitä, mistä olen aina haaveillut, ilman, että sinä satutat minua. Joten päätän, että nautin tästä unesta koko sydämestäni, ja teen kanssasi kaikkea sitä, mitä en oikeasti voi kanssasi tehdä.
     Työnnän sinut hellästi pois päältäni viereeni ruoholle ja katselen sinua. Et ole ollenkaan sellainen, jollainen kuvittelin sinun olevan. Olet paljon komeampi. Voimakkaampi. Miehekkäämpi. Ja rakastettavampi. Silmäni ahmivat tuota täydellistä näkyä. Sinä olet sulkenut silmäsi ja annan minun rauhassa katsoa sinua. Makaat samalla tavalla kuin minäkin hetki sitten, kädet pään alla. Pieni hymy karehtii huulillasi, lihaksikas vartalosi makaa ruohikon päällä niinkuin se olisi yhtä maan kanssa, niinkuin se onkin. Havahdun, ja ajattelen, että miksi ihmeessä minä pelkästään katselen sinua, kun voisin sekä katsella, että koskettaa sinua.
     Hivutan käteni hitaasti lähemmäs sinua, kunnes kosketan sinun kylkeäsi. Sinä sävähdät kosketuksestani, mutta pysyt paikoillasi. Liikutan kämmentäni hiukan ylöspäin sinun rintakehällesi ja pyydän sinua tulemaan lähemmäs. Siirrän toisen käteni pehmeälle poskellesi, ja suutelen sinua. Jos tämä tuntuu aina tältä, en tahdo herätä koskaan, ajattelin.
     Sinun jäinen tulesi polttaa minun huuliani, keskityn niin paljon siihen tunteeseen, että suljen silmäni. Yhtäkkiä sinä katoat minun viereltäni, avaan silmäni katsoakseni, mihin sinä menit.
     Mutta en ole enää niityllä. Olen omassa huoneessani. Voihkaisen. Uni tuntui niin todelta kuin olisit oikeasti ollut siellä minun kanssani. Että se ei ollut pelkästään unta, vaan se tuntui siltä, että olisimme uneksineet yhdessä, samaa unta. Kyynel vierähtää poskelleni, koska tiedän, että se on vain omaa kuvitelmaa pääni sisällä. En voisi koskaan oikeasti katsoa sinua ja koskettaa sinua samalla tavalla kuin unessani. Enkä oikeasti tiennyt, oletko edes saman näköinen kuin unessani.
     Nousen ikkunan ääreen ja sanon ääneen: "Minä näin unta." Tuuli puhaltaa kasvoilleni, aurinko tulee esiin pilven takaa, linnut laulavat tavallista kauniimmin, lehtien suhina kuulostaa ihan hengitykseltä.
     "Minä olin siellä."

2 kommenttia:

  1. Eeeeikä, kui ihana! D:♥ lisää tämmöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !♥ Itekin rakastuin tän tekstin pohjana oleviin ajatuksiin ja ajttelin, että jos inspiraatiota riittää, niin tän tyylisiä tulee lähiaikoina lisää :)

      Poista