Tämä maailma ei ole paratiisi

Olen miettinyt sitä, että tosi usein me ihmiset katkeroidutaan pahoista asioista, joita meille tapahtuu. Me menetetään meidän työpaikka, terveys, tai joku läheinen. Ja sitten me aletaan ajatella, että eihän tässä näin pitänyt käydä. Ja sen jälkeen me mietitään, että jos se Jumala olisi olemassa, niin Hän olisi kyllä estänyt sen. Ei Jumala voi minulle antaa tapahtua jotain tällaista.
Meidän mieli alkaa täyttyä katkerilla ajatuksilla ja jossitteluilla.
"Jos olisin saanut sen, niin minulla olisi nyt tämä."
"Miksi minulle piti käydä näin? Tämä kipu vie kaikki voimani."
"Tämä on epäreilua."
"Jos Jumala rakastaisi minua, minä en olisi menettänyt näin paljon."
Pysähdyin miettimään tätä asiaa, kun luin tänään lauseen; "Eihän kenellekään ole mitään luvattu."
Eli vaikka pääsisimme huipulle, meille ei ole luvattu, että pysyisimme siellä. Vaikka olisimme tänään terveitä, meille ei ole luvattu terveyttä huomisellekin. Vaikka omistaisimme tänään, meille ei ole luvattu, että omistaisimme huomenna.

Jos siis todella on niin, että meille ei ole luvattu. Että meille ei ole vannottu, että saamme pitää kaiken, mitä omistamme tänään. Niin meidän pitäisi alkaa olla enemmän kiitollisia siitä, mitä meillä on nyt. Olla kiitollisia niistä pienimmistäkin onnen pisaroista ja puroista, joita elämämme läpi virtaa.
Meidän kuuluisi joka ikinen päivä olla kiitollisia edes niistä pienistä hyvistä asioista, mitä meillä elämässämme on. Koska tämä maailma ei ole paratiisi. Täällä ei aina käy hyvin, eivätkä asiat aina käänny parhain päin. Joskus menetämme enemmän kuin ikinä uskoisimme olevan edes mahdollista. Ja siksi, juuri sen vuoksi, meidän täytyy oppia olemaan onnellisia niistä asioista, mitä meillä on tänään. Jos emme osaa olla kiitollisia niistä siunauksista, pienistäkin, niin miten osaisimme olla kiitollisia niistä isommistakaan?
Olen sitä mieltä, että jossittelemalla ja katkeroitumisella ei ainakaan onnen määrää lisätä. Miinus ei voi muuttua plussaksi. Minä ajattelen niin, että kiitollisuudella voi olla positiivinen vaikutus elämäämme. Kun osaamme olla kiitollisia pienistä asioista, alamme löytää lisää kiitollisuuden aiheita. Juuri sen verran, että vaakakuppimme kääntyy onnellisuuden puolelle.

Meille ei luvata helppoa elämää, eikä meille luvata montaa muutakaan asiaa. Voimme saada niistä jokaisen, mutta niitä ei luvata. Ja siinä on ero. Jos emme siis saakaan asioita, joita meille ei edes ole luvattu, onko meillä oikeus olla katkeria? Painiskelen itse tämän kysymyksen kanssa aika-ajoin. Ne voivat olla asioita, joista olemme unelmoineet pitkään. Rakentaneet koko elämämme niiden unelmien varaan. Mutta entä jos ne eivät toteudukaan? Osaisimmeko silloinkin olla kiitollisia niistä asioista, joita olemme saaneet? Riittävätkö ne meille? Vai olemmeko velkomassa saataviamme, jotka eivät kuitenkaan ole meidän?

Haastan itseäni ja lukijoitani olemaan kiitollisia siitä, mitä meillä on nyt. Olkoonkin pieniä tai suuria asioita. Kunhan olisimme kiitollisia siitä, mitä meillä jo on. Uskon sen voivan muuttaa enemmän kuin arvaammekaan.